tag:blogger.com,1999:blog-84698352872888095482011-08-30T18:32:49.039+03:00Harkitsemattomia kirjoituksia huonosti valituista aiheista.Ohuella jäällänoreply@blogger.comBlogger181100tag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-40205808486958392162010-12-01T23:13:00.001+02:002010-12-02T23:22:21.103+02:00Kaukana menneisyydessä ovat ajat, jolloin koululaisia jätettiin luokalle tai laitettiin suorittamaan ehtoja kesällä. Nykypäivän koulussa osataan kohdata erilaisuuden haasteet ja nostaa esiin uniikkioppijan yksilölliset vahvuudet. Modernissa oppimisympäristössä tietonsa ja taitonsa voi osoittaa monin eri tavoin, sillä kaikkien ydinkyvykkyys eli ole kirjallisesti painottunutta.<br /><br /><br />- Tervetuloa yksilölliseen arviointitilaisuuteen Jere-Petteri. Sinun tapauksessasi korotettavaa on niin paljon, että käymme pistokokeenomaisesti läpi vain aivan keskeisimpiä oppisisältöjä.<br /><br />- Joo.<br /><br />- Aloitetaanpa kuvaamataidolla. Meillä on sellainen ongelma, ettet ole käynyt yhdelläkään tunnilla. Nyt pitäisi todentaa osaamisesi jollain tavalla, että voimme antaa sinulle numeron. Valitettavasti välinevaraston avain on teillä tietymättömillä, joten joudumme tyytymään lyijykynäpiirrokseen.<br /><br />- No meikä piirtää.<br /><br />- Kävipäs se nopeasti. Hmm... tässä näyttäisi olevan miehen sukuelin ja hakaristi.<br /><br />- Kun emmä muuta keksiny...<br /><br />- Älä suotta väheksy itseäsi. Taidat olla käsitetaiteilija, joka tykkää rikkoa rajoja. Ei voi kuin ihailla tätä graafisuutta ja selkeää viivaa. Teoksesi karkeus ja alkukantaisuus viestivät aivan mielettömästä ilmaisuvoimasta. Ehdottomasti kymmenen pistettä. En voi käsittää miksi olet piilotellut meiltä tällaista lahjakkuutta kaikki nämä vuodet.<br /><br />- Häh?<br /><br />- Pääasia että kykysi tulivat nyt esiin. Mutta niin mielelläni kun keskustelisin kanssasi taiteesta, on meidän ajanpuutteen vuoksi mentävä eteenpäin. Seuraavaksi on vuorossa biologia ja sinun kohdallasi arpa osui ihmisen biologiaan. Katsopas tätä naisen lantion poikkileikkausta. Tuossa on munasarja ja tuossa kohtu. Nyt sinun pitäisi nimetä kehonosa, joka on merkitty kuvaan numerolla seitsemän.<br /><br />- Mitä vit...<br /><br />- Aivan oikein. En nyt itse käyttäisi juuri tuota sanaa, mutta sitähän tässä haettiin. Kymmenen pistettä.<br /><br />- Just.<br /><br />- Sitten olisi filosofia, jonka olet ottanut valinnaisaineeksi, mutta viime aikoina aktiivisuutesi on painottunut etäopiskelun puolelle. Kerropa, mitä on totuus.<br /><br />- Emmä ihan oikeesti tiedä.<br /><br />- Hienosti oivalsit, ettei tähän ole yksiselitteistä vastausta. Kysymys on kiehtonut filosofeja jo antiikin ajoista, joten miksipä meilläkään olisi sen kummempaa määritelmää tarjota. Sitä paitsi ensimmäinen askel syvemmän ymmärryksen tiellä on aina oman rajallisuutensa tunnustaminen. Kymmenen pistettä tästäkin.<br /><br />- Oho.<br /><br />- Otetaan tähän loppuun vielä äidinkieli, jossa sinulla on ollut eniten hankaluuksia. Päätin jättää vaikeimman viimeiseksi. Kun näitä onnistumisen kokemuksia on pohjalla, niin ei sitten harmita vaikka tämä ei nappiin menisikään. Muodostapa siis kysymyslause, jossa käytät toisen infinitiivin illatiivia.<br /><br />- Emmä tiedä... pääsenks mä kohta lähteen?<br /><br />- Sieltähän se tuli pienen epäröinnin jälkeen. "Lähtemään" on juuri toisen infinitiivin illatiivi. Kymmenen pistettä.<br /><br />- No huh huh.<br /><br />- Tämähän meni tosi hienosti. Peruskoulun oppimäärä on nyt sinun osaltasi suoritettu. Eihän ollut yhtään niin kauheaa kuin luulit?<br /><br />- No ei tosiaan...<br /><br />- Tällä osaamisella paikkasi on ilman muuta lukiossa. Muistahan jättää hakupaperit ensi viikon aikana. Ja uuden päättötodistuksen voit hakea huomenna kansliasta.<br /><br />- Täh?<br /><br />- Se on ensimmäisessä kerroksessa ja ovessa lukee kanslia.<br /><br />- Täh?<br /><br />- Kanslia on ruokalan ja rehtorin huoneen välissä.<br /><br />- No nyt mä tiedän.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-4020580848695839216?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-74620434332968923262010-11-01T23:07:00.001+02:002010-11-04T14:27:35.680+02:00On aina yhtä ikävää kun kesän lämpö kaikkoaa ja tekee tilaa alkavalle talvelle. En ole vieläkään sinut ilmiön kanssa, vaikka vuodenaikojen kiertoa on tullut seurattua jo lähes puoli ihmisikää tai ainakin kolmasosa. Talven tulo ei tietysti ole maallisen vaelluksemme murheista suurin, mutta ennätyslämpimän kesän jälkeen vetää kyllä vakavaksi kun pohjoistuuli saa taas sormenpäät pistelemään.<br /><br />Suunnilleen viikko sitten oli ensimmäistä kertaa niin viileää, että lenkille lähtiessä laitoin suosiolla pipon päähän. Oman lenkkeilijän luottoasusteeni on rakkaan puolisoni äiti ihan itse neulonut. Sain sen pari vuotta sitten joululahjaksi yhdessä samansävyisen kaulaliinan kanssa. Täytyy myöntää, että olin aika otettu, sillä puikot kädessä oli vietetty iltapuhde jos toinenkin. Vaikuttaisi siltä, ettei potentiaalinen tuleva anoppini ainakaan vihaa minua, mikä on tietysti hyvä asia.<br /><br />Pipolla varustautuneena lähdin siis lokakuiseen iltaan selkiyttämään työpäivän aikana sotkeutuneita ajatuksiani. Aurinko oli laskenut jo hyvän aikaa sitten ja syksyn värit alleen peittävä pimeys levittäytynyt kaikkialle. Ulkona oli niin hiljaista, että olisi ollut helppoa kuvitella olevansa jossain aivan muualla kuin maamme suurimmassa kaupungissa. Edes koiranulkoiluttajia ei ollut liikkeellä, sillä iltauutisten alkuun oli vain muutama minuutti. Pari kuukautta aiemmin, samaan kellonaikaan, vastaantulijoita olisi riittänyt. Nyt kaikki olivat katsoneet parhaaksi jäädä kotiin puuhailemaan, kuka mitäkin.<br /><br />Muutaman kilometrin juostuani vastaan tuli vihdoin toinen lenkkeilijä, pieni ja hento, ehkä juuri kaksikymmentä täyttänyt nuori nainen. Yleensä olen juostessa niin omissa ajatuksissani, etten kiinnitä muihin ihmisiin mitään huomiota, mutta tällä kertaa satuin jostain kohtalon oikusta vilkaisemaan vastaantulijaa tavallista pidempään.<br /><br />Samalla hetkellä kun katseemme kohtasivat, alkoi sataa. Koska en tykkää kastumisesta, päätin kääntyä takaisin. Hyvällä tuurilla ehtisin kotiin ennen kuin kylmä tihku muuttuisi kaatosateeksi.<br /><br />Tajusin virheeni vasta kun oli liian myöhäistä. Ei tietysti jätä paljon tulkinnanvaraa, kun tuntematon vastaantulija ensin tuijottaa ja heti sen jälkeen kääntyy kannoillaan ja lähtee perään. Avasin suuni todetakseni jotain alkavasta sateesta, mutta en häkellyksissäni keksinyt miten sanottavani muotoilisin. Luontevan keskustelunavauksen aikaikkuna oli sulkeutunut. Nyt olin vain omituinen hiippari, joka ensin tuijotti häpeilemättä ja seuraavassa hetkessä vältteli katsetta eikä saanut sanaa suustaan. Muistin lukeneeni jommastakummasta iltapäivälehdestä, että lenkkipolku on eräs parhaista paikoista tutustua uusiin ihmisiin. Tuskinpa tarkoittivat aivan tätä.<br /><br />Päätin odottaa vähän aikaa ja antaa tytön mennä menojaan. Jostain syystä tämä nuori nainen kuitenkin pysähtyi vajaan kymmenen metrin päähän ja jäi tuijottamaan minua. Aika kului piinallisen hitaasti. Seisoskelin siinä ja katselin kengänkärkiäni ja tunsin oloni tavattoman hankalaksi. Harkitsin jo jatkavani alkuperäiseen suuntaan, mutta puolen tunnin ylimääräinen lenkki sateessa ei houkutellut. Muutenkin se olisi tuntunut luovuttamiselta, sillä pitäähän nyt aikuisen ihmisen keksiä muukin ulospääsy vaikeasta tilanteesta kuin pakeneminen. <br /><br />Jostain palautui mieleeni kolmen kohdan toimintamalli kriisitilanteita varten. Sen mukaan ensin piti päättää mitä aikoo tehdä, hengittää syvään ja sitten tarttua toimeen. En tiedä kuinka oleellista se syvään hengittäminen oli, mutta tein niin ja lähdin liikkeelle. Tyttö lähti myös.<br /><br />Juoksimme peräkkäin. Pidin tarkoituksella etäisyyttä, enkä edes harkinnut ohittamista. Kuuntelin kuinka hiekka rapisi jalkojemme alla. Tyttö askelsi paljon tiheämmin kuin minä, mikä oli ymmärrettävää kun huomioi pituuseromme. Juostuamme vajaan kilometrin, havahduin kun vastaan tuli lastenvaunuja työntävä nainen, katse naulittuna kuomun alla nököttävään nyyttiin. Nainen ei vilkaisutkaan minua, vaikka sateen hiekkatiehen syömää uraa väistäessäni ohitin hänet niin läheltä, että olkapäämme lähes koskettivat. Tuoreen äidin onnea. Tai psykoosi.<br /><br />Oikealle jäi valtavankokoinen kuusi, jonka kohdalle tiehen oli tehty pieni mutka. Pian tulisi hevoshaka ja sen jälkeen risteys. Katselin toiveikkaana, kun kanssajuoksijani siirtyi vähitellen kohti tien oikeaa laitaa. Minä kääntyisin vastakkaiseen suuntaan. Sitten ei tarvitsisi enää hidastella.<br /><br />Kun saavuimme risteykseen, tyttö koukkasikin yllättäen vasemmalle. Yhteinen taipaleemme jatkuisi siis ainakin seuraavaan tienhaaraan. Hän lisäsi vauhtia ja annoin etäisyyden kasvaa. Kun tyttö oli niin kaukana että juuri ja juuri kuulin askelten äänet, hän pysähtyi ja tunki käden taskuunsa. Sitten hän kumartui eteenpäin, niin että pää melkein katosi näkyvistä. Puiden lomasta pilkottavaa taivasta vasten tytön profiili näytti kummalliselta, jotenkin vääntyneeltä. Kun hän viimein laittoi käden korvalleen, tajusin, että hän oli kaivanut kännykän esiin.<br /><br />Metsässä oli hiljaista ja kuulin kuinka tyttö puhui kiihtyneellä äänellä, mutta etäisyyttä oli vieläkin sen verran, etten saanut sanoista selvää. Ehkä linjan päässä oli isä tai poikaystävä, joka oli juuri saanut tietää, että hänen ainokaistaan seurasi tuntematon mies. Tihku vaihtui sateeksi, mutta en välittänyt, sillä kotiin oli vielä melkein kilometri. Kastuisin joka tapauksessa.<br /><br />Aloin kuumeisesti miettiä mitä puhelun vastapuoli teki tällä hetkellä. Kenties veti kenkiä jalkaan ja oli lähdössä tyttöä vastaan. Mitä ihmettä selittäisin kun pelastaja saapuisi paikalle? Pitäisikö sittenkin kääntyä takaisin? Jostain syystä mieleeni palasi kauan sitten ravintolassa kuulemani keskustelu, jossa naapuripöydän seurue kovaan ääneen pohti miksi kehonrakentajamiehillä on usein niin pienikokoinen tyttöystävä. Alkoi pelottaa ihan tosissaan.<br /><br />Olin kieltämättä itsekin joskus hämmästellyt eikö jääkaappipakastimen kokoisia uroita hirvitä, että hentoinen sydänkäpy menee rakkaudesta rikki. Ajatus tuntui tässä tilanteessa sopimattomalta ja yritin miettiä jotain muuta. Muistin, että onneksi olemme naiseni kanssa suunnilleen samaa kaliiperia, joten vauhdikkaammin painiessakaan ei tarvitse pelätä, että luita murtuu. Havainto hymyilytti minua ja päätin kertoa sen puolisolleni. Jos pääsen ehjänä kotiin. Valheellinen helpotuksen tunne oli hetkessä tiessään.<br /><br />Maasto alkoi viettää alaspäin ja pian olimme taas risteyksessä. Paikka oli kuin pienen laakson pohjalla ja siitä saattoi kääntyä sekä ratsastuskentän suuntaan että pohjoiseen, syvemmälle Keskuspuistoon. Tyttö jatkoi tietysti suoraan eteenpäin, kuten minäkin. Edessä oli enää lyhyt ylämäki, jonka puolivälissä koti näkyisi jo. Pahimmassa tapauksessa asuisimme samassa talossa ja tyttö tulisi entistä vakuuttuneemmaksi, että todella seurasin häntä. Nousin varpailleni ja yritin kurkistella puiden välistä oliko pihalla ketään. Helpotuksekseni en nähnyt muita kuin tupakoivan vanhan naisen, joka tauotta nyki takkinsa helmaa ja siirteli jalkojaan levottomasti edestakaisin. Kun hiekka muuttui asfaltiksi, tyttö vaihtoi kävelyyn. Minäkin hiljensin vauhtiani.<br /><br />Ulko-ovelle oli matkaa enää muutama kymmenen metriä ja oloni helpottui huomattavasti. Vaikka tiesinkin olevani jo turvassa, jokin alkukantainen vaisto käski silti olla varuillaan. Ehkäpä joku esi-isäni oli sen ansiosta voittanut ratkaisevan sekunnin jonka turvin ehti suojaan ennen kuin peto päätti hyökätä.<br /><br />Katselin niin tiukasti eteeni, etten ensin huomannut, kun tyttö kääntyi talojen välissä olevalle kapealle kujalle. Kun lopulta havaitsin hänen kadonneen ja vilkaisin sivulle, tyttö pysähtyi, hymyili minulle ja heilautti kättään. Sitten hän puikahti parveketyömaan pressujen välistä sisäpihalle ja hetken kuluttua viereisen talon rappukäytävään syttyi valo. <br /><br />Tuijotin hölmistyneenä pihakiveystä, jonka laikukkaiden betonilaattojen kulmista lumiaura oli lohkonut pieniä paloja. Siirryin katoksen alle sateensuojaan ja odotin että hengitykseni tasaantui. Sitten päätin, etten lue enää dekkareita.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-7462043433296892326?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-23664876541875364432010-10-01T21:55:00.001+03:002010-10-02T23:58:07.011+03:00Kun ihmisiltä kysytään arvostetuimpia ammatteja, niin listan kärjessä keikkuu vuodesta toiseen lääkäri. Valkotakkisiin eivät pure edes maailmantalouden mullistukset, jotka armotta viskaavat vielä nousukauden aikana muodissa olleet pörssimeklarit ja mobiilipeliohjelmoijat jonon hännille.<br /><br />Hyväpalkkaisten ja suhdanteista riippumattomien ammattienkin joukossa sijoitus on omaa luokkaansa. Se ei tietysti ole mikään ihme, kun muistaa, että lääkärin työ alkaa yleensä siitä mihin illuusiomme oman elämänsä hallitsemisesta päättyy. Tavallisen ihmisen vetää nimittäin aika hiljaiseksi, kun lääkäri katsoo röntgenkuvaa ja toteaa, että valitettavasti teillä on ventrikkelissä pumpernikkeli tai jotain muuta josta potilas ei tajua kuin välimerkit. Sitten tohtori jatkaa virkaäänellään, että nyt on pakko leikata tai tulee verenmyrkytys ja kuolio. Vaikka olisi siviilissä universumin ylipäällikkö, niin eihän siinä tilanteessa voi kuin nöyränä nyökätä. Tehkää ihan mitä vaan kunhan ei tarvitse kuolla. Ero on melkoinen, kun vertaa tällaisen perusinsinöörin asiakkaisiin, joista jokainen luulee tietävänsä kaiken paremmin ja aika moni tietääkin.<br /><br />Lääketieteellisen auktoriteetin huipentuma on tietysti kirurgi. Mitä siihenkään voi sanoa, kun veitsenheiluttaja ilmoittaa, että tänään tehdään teille lonkkaluusta uusi leuka. Ja kahdentoista tunnin operaation jälkeen pala ahteria on toden totta siirtynyt nenän alle. Tehtiinpä vielä kaksoisleukakin kun jäi aikaa, kirurgi leukailee ja puristaa juuri heränneen potilaan kättä. Kotiin päästyään leikkaussalin valtias toteaa ohimennen vaimolleen, että ihan normipäivä oli töissä ja kysäisee, että mahtaako sitä eilistä makaronilaatikkoa olla vielä jäljellä, kun jäi tuo lounas väliin.<br /><br />Vaikka kirurgia onkin virallisesti lääketieteen kuningaslaji, niin se vaatii vain hyvät hermot, vakaan käden ja vuosien harjoittelun. Sen sijaan tavallisten yleislääkäreiden yli-inhimillistä pokerinaamaa on maallikon mahdoton käsittää. Nämä terveyskeskusten työmyyrät kun joutuvat todistamaan mitä ihmeellisimpiä arjen sattumuksia päivästä toiseen, eikä lääkiksessä edes opeteta sisäänpäinhymyilyä.<br /><br />Ajatellaanpa vaikka tilannetta jossa kansalainen saapuu ensiapuun vaikeannäköisesti kävellen ja naama tulipunaisena. Kun valkotakki kehottaa istumaan, niin veronmaksaja ehdottaa, että jos tällä kertaa kuitenkin seisoisin, etteivät poliklinikan tuolit turhaan kulu. Kun nuori ja kaunis hoitaja on kuuloetäisyyden päässä, kertoo potilas kuiskaten lääkärille, että nyt kävi niin onnettomasti että kynttilä sattui juuttumaan tuonne takapuoleen. Että jos tohtorille vain sopii, niin ei kauheasti pohdittaisi sitä miten se sinne päätyi, vaan keskityttäisiin saamaan se sieltä pois. Mitä olen tutuilta lääkäreiltä kuullut, niin tapaus ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Jännitystä päivystäjän elämään tuo lähinnä sen arvuuttelu mikä esine ruoansulatuskanavan loppupäästä mahtaa tällä kertaa löytyä.<br /><br />Vastaavassa tilanteessa minkä tahansa muun ammattiryhmän edustaja pitelisi epätoivoisesti kiinni viimeisistäkin arvokkuuden rippeistään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lääkäri sen sijaan toteaa ilmeenkään värähtämättä, että käykääpäs makuulle, niin otetaan vierasesine pois. Sitten se hyvännäköinen hoitaja saapuu paikalle ja kuin sanattomasta sopimuksesta ojentaa numero kolmosen levityspihdit. Lääkäri puuhaa hetken ja pyytää pykälää isommat kun kynttilä tuntuu olevan aika syvällä. Viheltelee siinä aikansa kuluksi ja harmittelee kun ei tänään ole kandeilla opetuspäivä. Kun ne ennemmin tai myöhemmin päätyvät yksin terveyskeskukseen päivystämään ja silloin olisi hyvä hallita tämäkin. <br /><br />Pöydällä takapuoli pystyssä makaava potilas tulee siihen tulokseen että jumala taitaa sittenkin olla olemassa ja on paljon armollisempi kuin pyhää kirjaa lukemalla voisi päätellä. Kun kaikkivaltias on ihan minua syntistä varten järjestänyt niin, että lääketieteen opiskelijat ovat tänään luennolla. Hyvitykseksi tapakristitty lupaa jatkossa huolehtia paremmin sielunsa temppelistä ja aloittaa kuntoilun heti kun ahteria ei enää kivistä. Muutenkin on pakko pysyä terveenä, ettei tarvitse näyttää täällä enää koskaan naamaansa.<br /><br />Kun esine on irronnut ja potilas huokaissut syvempään kuin ikinä, lääkäri toivottaa mukavaa illanjatkoa ja kehottaa jatkossa olemaan varovaisempi adventin vietossa. Tohtori on edelleen vakava kuin setävainaan perunkirjoituksessa, vaikka hoitaja saa jo purra hammasta, ettei hymyilisi ääneen. Potilas muistaa kuinka kansakoulun toisella luokalla joulunäytelmässä unohti vuorosanat ja pissasi housuunsa. Tuo tähänastista elämää varjostanut nöyryytys tuntuukin yhtäkkiä harmittomalta sattumukselta.<br /><br />Vaikka lääkäri on tällä välin ehtinyt ottaa vastaan jo kymmenen uutta potilasta, sairaalan pohjakerroksen konekirjoittamossa kuunnellaan sanelua yhä uudelleen ja uudelleen ja nauretaan kippurassa. Vielä kahvitauollakin sihteerien pöydässä pohditaan, eikö kukaan tosiaan kuullut valkotakin äänessä vähäisintäkään huvittuneisuutta. Että mahtaakohan se tohtori olla ihminen ollenkaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-2366487654187536443?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-24346028368307281702010-09-01T22:58:00.000+03:002010-09-01T22:59:36.170+03:00- Hyvää päivää. Mainostitte neljänkymmenenyhdeksän euron hintaisia lentoja Saksaan.<br /><br />- Kyllä vain. Minne päin olette menossa?<br /><br />- Müncheniin.<br /><br />- Varaammeko samalla hotellin?<br /><br />- Itse asiassa ei tarvitse. Menen tapaamaan tytärtäni, joka on vaihto-oppilaana. Hänen kämppäkaverinsa on ensi viikon poissa, joten siellä on yksi sänky vapaana. Aika hienoa muuten, että vielä tuossa iässä haluaa oman isän vieraakseen. Vaikka isän tyttöhän Minna on aina ollut. Hoidin häntä pienenä kokonaisen vuoden. Virkavapaa oli elämäni paras päätös, vaikka työkaverit vähän naureskelivatkin. Nykyäänhän koti-isä ei ole mikään ihme, mutta asenteet olivat silloin toisenlaiset.<br /><br />- Mukava kuulla, että olette noin läheisiä. Oletteko aiemmin käynyt Saksassa?<br /><br />- Enpä ole, mutta luin kieltä oppikoulussa. Aus, bei, mit, nach, seit, von, zu. Eiköhän sillä pärjää.<br /><br />- Aivan varmasti. Ja tyttärenne auttaa tarvittaessa. Mille päivälle haluaisitte lennon?<br /><br />- Ensi viikon maanantaille. Minulle käy hyvin se tarjouksessa ollut lähtö vähän ennen puoltayötä.<br /><br />- Katsotaanpa... paikkoja näyttäisi olevan vielä yli kaksikymmentä jäljellä.<br /><br />- Mainiota. Minä jo ajattelin, että ne olisivat kaikki menneet tuohon hintaan.<br /><br />- Muistuttaisin, että normaalihintaiset liput sisältävät kaikki kulut, mutta näihin erikoistarjouksiin tulee perushinnan päälle eräitä lisämaksuja. Esimerkiksi polttoaineiden poikkeuksellisen korkea hinta pitää jotenkin kompensoida.<br /><br />- Eikös öljyn maailmanmarkkinahinta ole tullut vain alaspäin viime aikoina?<br /><br />- Lentoyhtiöt käyttävät vielä vanhoja varastoja. Ne on ostettu kalliilla.<br /><br />- Vähän arvelinkin, ettei lippu millään voi olla noin halpa. Paljonkos se polttoainelisä on?<br /><br />- Kaksikymmentä euroa.<br /><br />- Sehän on melkein puolet lipun hinnasta.<br /><br />- Bensiini on kallista.<br /><br />- Lentokoneet syövät kerosiinia eli lentopetroolia.<br /><br />- Ei se ole halpaa sekään.<br /><br />- Eipä kai.<br /><br />- Haluatteko ateriapaketin?<br /><br />- Eihän niin lyhyellä lennolla ehdi nälkä tulla. Mutta se perinteinen konjakki maistuisi kyllä.<br /><br />- Se maksaa neljäkymppiä.<br /><br />- Sillä rahallahan saa pullollisen. Ja vielä ihan kelvollista, eikä mitään tiskivettä.<br /><br />- Konjakki maksaa kympin ja ateriapaketti kolmekymppiä. Konjakkia ei valitettavasti voi ostaa erikseen.<br /><br />- Onpas nerokasta.<br /><br />- Eli ei siis ateriapakettia?<br /><br />- Ei kiitos.<br /><br />- Onko teillä matkatavaroita?<br /><br />- Yksi matkalaukku. Viikon reissulla tarvitsee vaihtovaatteita. Niin ja toki vien tuliaisiakin. Tyttö haluaa ainakin ruisleipää.<br /><br />- Siinä tapauksessa joudutte maksamaan matkatavaramaksun.<br /><br />- No paljonko se on?<br /><br />- Viisikymmentä euroa.<br /><br />- Sehän on enemmän kuin lentolippu! Ei kai nyt ihmisen kuljettaminen voi olla halvempaa kuin matkalaukun?<br /><br />- Me asiakaspalvelussa emme päätä hinnoittelua. Pelkille käsimatkatavaroille maksu on vain kaksikymppiä.<br /><br />- Nyt alan epäillä, ettei tämä teidänkään kanssanne juttelu ole ilmaista.<br /><br />- Palvelumaksu on kolmekymmentäviisi euroa.<br /><br />- Entäs jos ostan lipun internetistä?<br /><br />- Sitten tulee internetpalvelumaksu. Se on samansuuruinen, kolmekymmentäviisi euroa.<br /><br />- Eihän se ole mitään palvelua, jos minä varaan sen lipun itse.<br /><br />- Se on kuulkaa kallista pystyttää tuollaisia nettikauppoja. Insinöörit tienaavat kauheita summia.<br /><br />- Olen insinööri, enkä tienaa kauheita summia. Tiukkaa tekee nytkin asuntolainan kanssa.<br /><br />- Ette ilmeisesti ole tietokoneinsinööri.<br /><br />- En ole, mutta näköjään kannattaisi olla.<br /><br />- Lisäksi perimme viidentoista euron varausmaksun.<br /><br />- Eikös varaaminen ole juuri se palvelu, josta teille maksan? Luulisi palvelumaksun kattavan lippujen varaamisen.<br /><br />- Näin voisi ajatella, mutta logistisesti ne ovat silti eri prosesseja.<br /><br />- Vai niin. Onko nyt aivan varma, ettei ole enää mitään muita maksuja?<br /><br />- Tietysti on vielä lähtöselvitysmaksu täällä Suomessa ja tuloselvitysmaksu perillä. Kaksikymmentäviisi euroa kumpikin.<br /><br />- Jostain syystä en yllättynyt. Oliko siinä kaikki?<br /><br />- Kyllä vain. Ellette halua mitään lisäpalveluja.<br /><br />- Aivan varmasti en halua.<br /><br />- Siinä tapauksessa loppusumma näkyy tuossa maksupäätteellä. Maksatteko käteisellä vai kortilla?<br /><br />- Tuohan on enemmän kuin normaalin lipun hinta.<br /><br />- Eikä ole. Eihän sellainen olisi laillistakaan. Kyllä tarjouksen pitää olla halvempi kuin normaalihinta.<br /><br />- Paljonko niillä sitten on eroa?<br /><br />- Katsotaanpas mitä kone sanoo... erotus on kymmenen senttiä.<br /><br />- Kymmenen senttiä! <br /><br />- Niin juuri. Minne te oikein menette? ... Tulkaa takaisin, unohditte sateenvarjonne!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-2434602836830728170?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-45000660103368072452010-08-01T23:43:00.005+03:002010-08-15T00:51:49.730+03:00<span style="font-style:italic;">Juna ei saastuta.</span><br /><br />Veturi syö sähköä, mutta saasteettomalla vesivoimalla tuotetaan vain kuudesosa maamme sähköenergiasta. Paljon todennäköisemmin matka taittuu siis turvetta tai kivihiiltä polttamalla, vaikka VR väittääkin ostavansa vain vesienergiaa. Mikähän mahtaa taata sen, ettei sähkö tule viereisen turvevoimalan generaattorista, vaan jostain vesimyllystä viidensadan kilometrin päästä?<br /><br />Mutta mitä väliä sillä on? Jos et matkusta junalla, niin suloiselta koiranpennulta irtoaa pää. Se on sinun vikasi.<br /><br /><br /><span style="font-style:italic;">Junassa voit rentoutua.</span><br /><br />Autolla matkustaessa joutuu sietämään oman jälkikasvunsa kiljuntaa, mutta junassa huutokuoroon liittyy kymmenen muuta kakaraa. Takapenkillä turvaistuimeen köytettynä riehumismahdollisuudet ovat aika rajalliset, mutta junaan on rakennettu sitä varten oikea puuhamaa, liukumäkineen kaikkineen. Ja mikä parasta, se ei sijaitse enää omassa vaunussaan kuuloetäisyyden ulkopuolella, vaan kaikki matkustajat saavat nauttia telmivistä lapsukaisista.<br /><br />Ja jos mukaan ei sattuisikaan yhtään junioria, niin taatusti joku selostaa koko matkan kännykkäänsä eilisillan kännitoilailuja tai kursii kasaan epäonnistumaan tuomittua parisuhdettaan. Kännykkäkopin käyttökään ei auta, sillä se on nerokkaasti suunniteltu vahvistamaan jo ennestään kovaa kailotusta.<br /><br />Mutta mitä väliä sillä on? Jos matkustat junalla, niin delfiini saa polskia vapaana laguunin kristallinkirkkaassa vedessä. Se on sinun ansiotasi.<br /><br /><br /><span style="font-style:italic;">Junalla matkustaminen on edullista. </span><br /><br />Jos lomareissun bensoihin menee satanen, niin rautateitse matkaavalta perheeltä nyhdetään ainakin tonni. Vanhoina hyvinä aikoina junarosvot vapauttivat kansalaiset rahoista ja arvoesineistä, mutta 2000-luvulla VR tekee sen itse. Myönteistä kehitystä on toki se, että nykyään voi maksaa pankkikortilla, eikä kukaan pääse hengestään.<br /><br />Mutta mitä väliä sillä on? Jos et matkusta junalla, niin suloiselta koiranpennulta irtoaa pää. Se on sinun vikasi.<br /><br /><br /><span style="font-style:italic;">Junassa nautit palveluista.</span><br /><br />Aika harvalla on autossaan vessaa. Vaan eipä ole junassakaan, ainakaan sellaista, joka ei olisi epäkunnossa. Ehkä palveluksi voi laskea sen, että ravintolaillallisen hinnalla voi ostaa kolmioleivän ja puoli litraa vettä. Mutta entä jos tekeekin mieli pihviä? Arvaan, ettei juna pysähdy huoltoaseman pihaan siksi aikaa, kun matkustaja ahtaa kunnon apetta kupuunsa.<br /><br />Mutta mitä väliä sillä on? Jos matkustat junalla, niin delfiini saa polskia vapaana laguunin kristallinkirkkaassa vedessä. Se on sinun ansiotasi.<br /><br /><br /><span style="font-style:italic;">Juna on nopea.</span><br /><br />Kiskoilla voi ajaa lujempaa kuin moottoritiellä. Paitsi jos sataa lunta tai vettä tai on liian kylmä tai kuuma. Tai jos alla on Pendolino, jolla voisi teoriassa ajaa yli kahtasataa, mutta kukaan ei uskalla, ettei ovi irtoa. Tai katto, tai pyörä tai mitä osia junassa nyt onkaan. <br /><br />Ja vaikka olisikin kesäkeli ja Suomessa tehty juna, niin siitä ei pääse mihinkään, ettei rataverkko ulotu joka niemeen ja notkelmaan. Jos satut asumaan suuren kaupungin rautatieasemalla ja kesämökkisi sijaitsee keskisuuren kaupungin rautatieasemalla, niin sutjakasti sujuu siirtyminen juhannuksen viettoon. Mutta jos matka vie mistä tahansa muualta minne tahansa muualle, niin on pakko kitua tuntitolkulla paikallisliikenteen bussissa. Siinäpä alkaa loma mukavasti, kun kierretään joka peräkylän maitolaiturit toteamassa, että eipä ollut tänäänkään kirkolle menijöitä.<br /><br />Mutta mitä väliä sillä on? Jos et matkusta junalla, niin suloiselta koiranpennulta irtoaa pää. Se on sinun vikasi.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-4500066010336807245?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-55539065221802524682010-07-01T22:04:00.001+03:002010-07-02T01:06:11.647+03:00- Kolmekymmentäkaksi ... Kolmekymmentäkaksi!<br /><br />- Anteeksi. Olin niin syventynyt Sosiaalivirasto tiedottaa -lehteen, etten heti huomannut. Tässä olisi nyt tämä asuntohakemus. Toivottavasti on oikein täytetty.<br /><br />- Katsotaanpa... Kaikki näyttäisi olevan kohdallaan. Lomakkeita ei ole vielä ehditty päivittää, joten joudun kyselemään teiltä muutamista asunnonsaantiin vaikuttavista yksityiskohdista.<br /><br />- Antaa tulla vaan, vastaan kyllä kaikkeen mihin osaan. <br /><br />- Oletteko päihderiippuvainen?<br /><br />- En tietenkään. Eihän työssäkäyvä voi ryypätä, kun pitää olla seuraavana päivänä taas iskussa. Joskus tulee saunakalja otettua, mutta sitä ei varmaan lasketa.<br /><br />- Ei siis pisteitä päihderiippuvuudesta eikä työttömyydestä.<br /><br />- Mitä ihmeen pisteitä? Ei kai kaupungin vuokra-asuntoa ainakaan helpommin saa jos ryyppää eikä käy töissä?<br /><br />- Kyllä vain. Tällä tavalla ehkäisemme syrjäytymistä ja lisäämme monimuotoisuutta.<br /><br />- No jos se kerran siitä on kiinni, niin kai pomo suostuisi viikoksi lomauttamaan, jos oikein kauniisti pyydän. Ja kun ei tarvitse herätä töihin, niin kyllä minä asunnon takia voin parit kalsarikännit vetäistä. Kai sillä pääsee edes alkuun?<br /><br />- Pykälien mukaan teidän pitäisi jättää uusi hakemus sitten kun on kuukauden putki takana, mutta onneksi virkamiehelle on jätetty tässä paljon harkinnanvaraa. Merkkaan tänne, että olette alkoholisti. Siitä saa viisi pistettä. Työttömänä pitäisi sen sijaan olla vähintään kolme vuotta yhtäjaksoisesti, että se auttaisi asiaa. Mutta jos irtisanoudutte heti, niin nopeastihan se vierähtää. Humalassa varsinkin.<br /><br />- Jos nyt tyydyttäisiin vain siihen viiteen pisteeseen. Kun tuon työpaikan hankkimisessa oli aika iso vaiva, niin en millään viitsisi siitä luopua.<br /><br />- Sovitaan niin. Muistelen, että joku työssäkäyväkin olisi meiltä asunnon saanut, mutta kaikkien muiden kohtien pitää sitten osua kohdalleen. Onko teillä muuten lapsia?<br /><br />- Kolmetoistavuotias tyttö, joka elatussopimuksen mukaan asuu luonani viikonloput. Tai siis asuisi, jos olisi missä asua. Siksi minä omaa kämppää etsinkin. Nykyään majailen yhden kaverin luona, mutta siihen ketunpesään ei voi lasta viedä.<br /><br />- Ymmärrän. Valitettavasti on niin, että lapsista saa pisteitä vain jos heidät otettu huostaan. Käsitin, ettei lapsenne ole laitoksessa.<br /><br />- No ei ole. Tyttö asuu äitinsä kanssa. Koulussakin menee ihan hyvin, toisin kuin isällään aikanaan.<br /><br />- Ei siis pisteitä tästäkään. Aiotteko maksaa itse vuokranne, jos satutte saamaan asunnon?<br /><br />- Totta kai, siksihän minä töissäkin käyn. Vapailta markkinoilta ei vain tahdo löytyä mitään, kun on tuo maksuhäiriömerkintä.<br /><br />- Voi kauhea mitä te menitte sanomaan! Sovitaan, etten kuullut äskeistä, kun vaikutatte muuten niin mukavalta mieheltä. Maksuhäiriöstä sen sijaan saa kaksikymmentä pistettä. Hyvä kun tuli puheeksi. <br /><br />- No jopas jotakin.<br /><br />- Onko teillä omaisuutta?<br /><br />- Pakettiauto, mutta se on vielä kokonaan velkaa. Maksoi kymppitonnin. Olen ammatiltani huoltomies ja auto on pakko olla. Onneksi äiti takasi lainan.<br /><br />- Eli omaisuutenne arvo on kaksikymmentätuhatta euroa.<br /><br />- Eihän ole. Auto maksoi kymmenentuhatta eikä kaksikymmentä. Lisäksi se on pankin eikä minun.<br /><br />- Kumpi sillä ajaa, te vai pankinjohtaja?<br /><br />- No minä tietysti. Eiköhän pankinjohtajalla ole oma auto. Varmaankin hienompi kuin meikäläisen Hiace.<br /><br />- Teillä on siis käytössänne auto, jonka arvo on kymmenentuhatta. Lisäksi teillä on velkaa kymmenen tuhatta eli olette saanut pankista sen verran rahaa. Yhteensä omaisuutenne on kaksikymmentätuhatta euroa. Valitettavasti se on aivan liikaa, että voisitte saada kaupungin vuokra-asunnon. Auto pitäisi ehdottomasti myydä ja rahat tuhlata.<br /><br />- Mutta sitten minulta menee työ. <br /><br />- Silloin te voitte saada työttömyyskorvausta ja siitä saa kymmenen lisäpistettä asunnonhakuun. Kas kun en tätä aikaisemmin hoksannut. Nämä ovat niin uusia asioita meillekin, että tällainen kokeneempikin virkamies on välillä hukassa. Niin ja lisäksi voisitte anoa toimeentulotukea. Siitä saa toiset kymmenen pistettä ja vielä viisi lisää jos onnistutte kerjäämään harkinnanvaraista.<br /><br />- Tämä menee kyllä vähän eri tavalla kuin kuvittelin.<br /><br />- Sitä on moni muukin sanonut. Kokonaisuutena sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämisohjelmamme on kuitenkin ollut menestys.<br /><br />- Onko siis todella niin, etten voi saada kaupungin vuokra-asuntoa, jos en ala ryyppäämään, myy pakua ja irtisanoudu töistä?<br /><br />- Täsmälleen.<br /><br />- Enpä olisi vielä aamulla uskonut, jos joku olisi tällaista väittänyt, Mutta ehkä tilanne ei olekaan niin toivoton kuin miltä näyttää. Minulla on nimittäin yksi kaveri, joka saisi teiltä varmasti täydet pisteet. Jaska on alkoholisti ja entinen linnakundi. Ja päivääkään ei ole töitä tehnyt, paitsi pimeitä hommia nuorempana. Itse asiassa sama tyyppi, jonka nurkissa nyt asun. Hän varmaan saisi heti asunnon ja sittenhän minä voisin jäädä siihen entiseen. Vuokraemäntäkin viimeksi eilen toivoi, että kunpa minä asuisin siinä eikä Jaska, vaikka se onkin vuokraemännän veljenpoika.<br /><br />- Kävipäs tuuri, kun meillä on sattumalta moniongelmaisten kiintiössä vapaana kaksio Kruununhaassa. Siihen on ollut vaikeuksia löytää tarpeeksi hankalaa asukasta. Tavallinen veronmaksaja kun ei lisää riittävästi alueen monimuotoisuutta. Mutta täällä lukee, että alkoholismin lisäksi pitäisi olla myös huumetaustaa.<br /><br />- Kyllä Jaska on aineitakin käyttänyt. Ja välittänyt myös. En vain viitsinyt siitä mainita, kun eikös se huumeiden kanssa pelaaminen ole laitonta puuhaa.<br /><br />- Olkaa huoletta, meidän tehtävämme ole arvioida kenenkään tekojen laillisuutta. Mutta tämä teidän kaverinne kuulostaa juuri sopivalta. Minähän voisin saada tästä tulospalk... öh... tarkoitan, että ystävänne voisi saada viihtyisän kodin.<br /><br />- Tässä on vaan se ongelma, ettei Jaska osaa lukea eikä kirjoittaa. En tiedä onko koskaan osannutkaan, kun en ole lapsesta asti tuntenut. Että mitenkäs se lomakkeiden täyttö? Sopisiko, että tulemme tänne yhdessä ja minä auttelen paperitöissä?<br /><br />- Ilman muuta. Maksamme teille avustamisesta viisikymmentä euroa alkavalta puolelta tunnilta ja lisäksi matkakulut. Muistakaa ottaa verokortti mukaan.<br /><br />- Kääntyihän tämä lopulta parhain päin. Kertakaikkiaan hieno juttu. Nähdään huomenna.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-5553906522180252468?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-25031752814771868612010-06-15T23:33:00.005+03:002010-06-16T11:00:16.735+03:00Kauppakorkeakoulussa opetetaan, että hyvä tuote on sellainen, jonka tekeminen maksaa pennin, mutta myydessä siitä saa tonnin. Tätä ajatusta mielessään hellimällä kauppatieteiden ylioppilas jaksaa kahlata läpi puuduttavat laskentatoimen kurssitkin.<br /><br />Muutama päivä sitten Anttilan kuvastoa lukiessani havaitsin, että joku on onnistunut muuttamaan teorian käytännöksi ja toteuttamaan tuon jokaisen kauppatieteilijän unelman. Ei nyt ehkä ihan edellä mainitulla katteella, mutta aika lähelle kuitenkin.<br /><br />Kyseessä on tietysti suuren suosion saavuttanut Power Balance -tasapainoranneke. Tuotteen ensiesittelystä on jo aikaa, mutta jälkijunaisuuteni sallittakoon, koska luen harvoin mainoksia tai katson televisiota.<br /><br />Ensisilmäyksellä kapine näyttää hiukan tavallista paksummalta kuminauhalta, mutta asiaan vihkiytyneet tietävät, että vaatimattoman näköisen ulkokuoren alle kätkeytyy maagisia voimia. Koska en rajoitetuista kirjallisista kyvyistäni johtuen pystyisi ikinä tuottamaan mitään näin hauskaa, lainaan tässä suoraan S-ryhmän julkaiseman Yhteishyvän <a href="http://www.yhteishyva.fi/vapaa-aika_perhe/urheilu/testissa_power_balance/fi_FI/testissa_power_balance/">puolueetonta arviota</a>:<br /><br /><span style="font-style:italic;">Power Balance Performance Technology perustuu uuteen hologrammi teknologiaan, jossa hologrammiin on syötetty samaa elektromagneettista taajuutta mitä on ihmisen biokentässä. Kaikilla biologisilla ihmisillä on sama biokentän taajuus.<br /><br />Biokenttä on 2 cm paksu ja jo 90-luvun alkupuolella todettiin että Matkapuhelimet, tietokoneet ja muut ihmisen lähellä olevat sähköiset laitteet saattavat heikentää ihmisen Bio-kenttää.<br /><br />Kun hologrammi tuodaan ihmiskehon lähelle (<7 cm iholta), alkaa hologrammi tasapainottamaan ihmisen biokenttää, joka on kaikilla ihmisillä sama. Hologrammi tuottaa käyttäjälleen enemmän: voimaa, joustavuutta ja tasapainoa.</span><br /><br />Merkillepantavaa on, ettei tuotetta tarvitse tilata mistään suttuisesta postimyyntikuvastosta, vaan tämän markkinatalouden ilmentymän voi hankkia vaikkapa ydinkeskustan suurista tavarataloista tai urheiluliikkeistä. <br /><br />Arvatenkin se on parhaalla paikalla myös niissä hehtaarihalleissa, joiden muinaisia edeltäjiä kutsuttiin hypermarketeiksi, mutta sitten etuliitteet loppuivat kesken, kun joku keksi rakentaa vieläkin isomman. Täyttä varmuutta saatavuudesta tai sijoittelusta minulla ei ole, koska en omista autoa, jolla näihin ostosparatiiseihin pääsisi. Olen kyllä miettinyt, että joskus olisi kiva käydä, kun niistä kuulemma saa kaiken mitä ihminen tarvitsee. Tai ellei nyt ihan kaikkea, niin ainakin hunajamarinoitua broileria, lapsille kurahaalarit, äidille jumppakuminauhan ja perheen päälle akkuporakoneen, molemmat iltapäivälehdet sekä lottorivin. Niillä pärjää jo aika pitkälle.<br /><br />Vaikka joku koristaisikin ranteensa mieluummin kahdenkymmenenneljän karaatin kullalla kuin silikonirenkaalla, niin ei syytä huoleen. Tai jos pelkää skeptisten kanssaihmisten reaktioita ja on varma, että kuminauha hiostaa kesäkuumalla, niin siihenkin löytyy ratkaisu. Rannekkeen sieluna toimivia hologrammeja voi nimittäin ostaa myös tarroina. Vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan, sillä vajaalla satasella saa kymmenen kappaleen arkin. Niitä voi sitten liimailla esimerkiksi kengän pohjallisen alle, rannekellon taakse tai missä nyt arvelee kehon energiakenttien kulloinkin värähtelevän.<br /><br />Ettei syntyisi väärinkäsitystä, niin en missään tapauksessa epäile hologrammin ihmeitä tekevää voimaa. Päinvastoin, minulla on siitä jopa omakohtaista kokemusta. Euroopan keskuspankki kun painaa hologrammin jokaiseen seteliin aina vitosesta alkaen eli niitä on tullut kanniskeltua taskussa aivan biokentän ulottuvissa jo pidemmän aikaa.<br /><br />Nähdäkseni seteleihin pätee sama kuin muihinkin hologrammituotteisiin eli sitä parempi mitä kalliimpi. Havaintojeni mukaan viidensadan euron seteli toimii parhaiten. Niitä kun on muutama taskussa, niin kylläpä on tasapainoinen olo. Askel kulkee kepeästi, eivätkä kolotukset vaivaa. Naisetkaan eivät nyrpistä nenäänsä kuten tavallisesti, minkä on pakko olla pienen kimaltelevan kuvan ansiota.<br /><br />Muistan myös joskus törmänneeni mainokseen, jossa minua kehotettiin hankkimaan toinen ranteessa pidettävä ihmeidentekijä eli pahoinvointiranneke. En tiedä mitä tuotteelle nykyään kuuluu, mutta nimestään huolimatta sen tarkoituksena oli estää pahoinvointia, eikä aiheuttaa sitä.<br /><br />Näin keskikesän kynnyksellä nämä kaksi olisivatkin aika lyömätön pari. Kun toisessa kädessä on tasapaino- ja toisessa pahoinvointiranneke, niin kansalainen voi suunnata juhannuksen viettoon levollisin mielin.<br /><br />Vielä kun keksisivät kellumisrannekkeen siltä varalta, että hologrammi meneekin epäkuntoon ja kehon kuona-aineita vesistöön laskeva juhlija horjahtaa veneestä. Ei sitten mökkipaikkakunnan nimismiehen tarvitse vapaapäivänään naarata koko järveä ja lasten vollottaa rannalla kun isi makaa pohjassa naama sinisenä.<br /><br />Kaikki edellä mainitut ongelmat ratkaisisi tietysti antabusranneke, mutta yksikään kauppamies ei ole niin tyhmä, että myisi vain yhden, jos voi myydä monta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-2503175281477186861?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-589003164479915572010-06-01T23:03:00.001+03:002010-06-03T09:33:12.929+03:00Jos poliitikoilla ei riitä rohkeus jonkin asian toteuttamiseen, tilataan selvitys. Mielellään sellainen, joka valmistuu vasta seuraavalla vaalikaudella. Jos taas julkinen keskustelu ajautuu kiusallisiin asioihin, tilataan sata selvitystä, jotka valmistuvat ajoissa, mutta eivät liity aiheeseen mitenkään.<br /><br />Valtaapitävien harmiksi kansalaiset ovat hoksanneet, että selvittäminen tarkoittaa arkikielelle tulkattuna samaa kuin tekemättä jättäminen. Tästä syystä perinteisten todellisuudenhämärtämiskonstien rinnalle onkin ilmestynyt uusi tulokas, tulevaisuusvisio, jota normivirtanen ei vielä osaa varoa. Sillä on kaikki selvityksen hyvät puolet ja bonuksena se, ettei asioiden tarvitse olla vielä hunningolla, vaan riittää, että ne saattavat tulevaisuudessa olla. <br /><br />Kun tilataan tuhatsivuinen järkäle aiheesta Ubiikkiyhteiskunnan innovaatioinfrastruktuurit 2040, niin valmistuttuaan se tarjoaa toimittajille puuhaa moneksi viikoksi ja se aika on pois valtion velkaantumisen ja vaalirahasotkujen puimisesta. Ja mikä parasta, sitä ennen ei mihinkään tarvitse ottaa kantaa, koska tämä tulevaisuutemme polttopisteeseen porautuva työ on vielä kesken.<br /><br />Tällaisten hengentuotteiden kasvava kysyntä tarjoaa jalat tukevasti ilmassa -tyyppisille henkilöille mainion tilaisuuden päästä hyville tienesteille, vaikka ura olisikin jäänyt urkenematta yliopiston epäkäytännöllisen filosofian laitoksella. Eikä tarvitse olla akateemista taustaakaan, jos vaan on älytön pokka, koska tulevaisuusvisioon voi kirjoittaa ihan mitä tahansa. Kun aikakonetta ei ole vielä keksitty, ei kukaan voi väittää, etteikö kymmenen vuoden päästä voisi tapahtua ennustettuja asioita. Ja jos haluaa pelata varman päälle, niin voi valita aikajänteeksi vaikka sata vuotta. Silloin voi huoletta kirjoittaa, että autot lentävät, ravinto tulee energiapillereistä ja poliittiset virkanimitykset kuuluvat menneisyyteen. Kun aikanaan selviää, että metsään meni, niin eipä ole enää itse kärsimässä seurauksia.<br /><br />Jos joku nyt innostui mahdollisuudesta tehdä helppoa rahaa, niin jäitä hattuun. Tämä ei ole niitä juttuja, joita puuhataan kotona keittiön pöydän ääressä, vaan ensin pitää perustaa ajatushautomo. Se on paikka, jossa ydinkyvykkyyksien fuusiosta syntyy itseään ruokkivien innovaatioiden dynamiikka ja jossa tulevaisuus on nykyisyyden jatkumo. Muutenkin on monen monta asiaa, jotka pitää ottaa huomioon, jos aikoo menestyä.<br /><br />Aivan aluksi on syytä erikoistua. Valitulla segmentillä ei varsinaisesti ole väliä kunhan kellään muulla ei ole samaa. Sitten kun paperia ei tilatakaan omalta putiikilta, niin voi valittaa suureen ääneen, että taas sitä syrjitään liberaaleja koiranomistajia tai mikä se viiteryhmä nyt ikinä onkaan. Moniarvoisen yhteiskunnan toteutuminen kun vaatii, että jokaisen ääni kuuluu. Sitten valtion on pakko tilata pumaska kaikilta, koska muuten marmatus ei lopu ikinä.<br /><br />Myös ajatushautomon nimen valinta on asia, jonka tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Tyypillinen aloittelijan virhe onkin valita nimi, joka jollain tavoin kuvaa toiminnan luonnetta. Siitä ei hyvää seuraa. Sen sijaan, jos ovessa lukee esimerkiksi Ajatushautomo Violetti Elefantti, niin vain taivas on menestyksen rajana.<br /><br />Nimi on ehdottomasti kirjoitettava kielioppisääntöjen vastaisesti, kaikki sanat isolla, sillä se kertoo ennakkoluulottomuudesta. Kielifasisteja ei ole mitään syytä nöyristellä. Parasta on kirjoittaa innovatiivisesti Ele Fantti. Tulevaisuudessahan kaikki kuitenkin tekevät niin, kun oikeinkirjoitus on jo nyt korvattu kielen ja vuorovaikutuksen (ent. äidinkieli) opetuksessa jollain elämyksellisellä draamaterapialla, jossa koikkelehditaan sukkahousut päässä ja koetaan syvästi.<br /><br />Nimen perään on muotia kirjoittaa paikkakunta, vaikka se onkin turhaa, koska todellisuudessa ei ole muita vaihtoehtoja kuin Helsinki. Miettikääpä vähän: Ajatushautomo Violetti Ele Fantti Pälkäne. Paljonkohan tulisi toimeksiantoja? Edes Espoo ei käy, sillä Espoossa ei ole Punavuorta, joka on suomalaisen ajatushautomon ainoa mahdollinen sijaintipaikka. Ja muutenkin pääkaupunkimme läntinen naapuri on pelkkä nukkumalähiöiden rypäs, jolla ei näissä hommissa ole minkäänlaista katu-uskottavuutta.<br /><br />Sitä en tiedä, riittäisikö postilokero Annankadun postissa. Se olisi pelastus sellaiselle, joka tykkää asua maalla ja jolla unettomuuden takia mieli käy yöaikaan ylikierroksilla. Olisihan se kiva, jos yön pimeinä tunteina olisi jotain ajanvietettä. Lääkäritkin aina ehdottavat lukemista ensiavuksi nukahtamisvaikeuksiin ja luulisi kirjoittamisen ajavan saman asian. Tai voi olla, ettei se postilokerokysymys ole sittenkään suurin este tiellä tulevaisuuskonsultiksi. Maalla asuminen kun on sen verran käytännönläheistä puuhaa, että se hitaasti mutta varmasti tuhoaa tällaisen vaativan haihattelun edellytykset.<br /><br />Kuten aiemmasta esimerkistä kävi ilmi, pitää nimessä esiintyä myös sana ajatushautomo. Se onkin ainoa oikeasti välttämätön osa, koska ilman sitä joku voisi luulla, että kyseessä on vaikkapa yritys, joka tarjoaa klovnipalveluita lasten syntymäpäiväjuhlille. Se taas aiheuttaisi turhia yhteydenottoja. Jos koko ajan pitää vakuutella soittajille, ettei se ole nyt Pelle Hermanni joka on puhelimessa, niin sille ajatusten hautomiselle ei jää yhtään aikaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-58900316447991557?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-87154555912890919872010-05-15T22:19:00.008+03:002010-05-16T17:08:26.815+03:00Kello oli kolme minuuttia yli kahden, kun Koskinen käveli käämijöiden taukohuoneeseen ja istuutui pöytään. Edellisestä kerrasta oli yli kymmenen vuotta. Saman verran aikaa oli siitä, kun hän oli valmistunut teknikoksi ja päässyt työnjohtajaksi. Firman nuorempi väki tuskin tiesi, että sellainenkin tutkinto oli joskus ollut. Koskinenkin oli valmistunut pitkäksi venähtäneiden iltaopintojen jälkeen aivan viimeisten joukossa.<br /><br />Alanko ja Järvelin loivat toisiinsa merkitsevät katseet ja nousivat pöydästä, vaikka kahvitauko ei ollut vielä kunnolla alkanutkaan. Myös Rapo laittoi tupakkavehkeet takaisin taskuunsa ja marssi ulos Hesari kainalossa työkavereidensa perässä. Koskinen napsautti kulmalukkokansionsa kiinni, asetteli sen linjaan pöydän reunan kanssa ja siirtyi istumaan Auvista vastapäätä, kun tilaa kerran oli. Hän päätti odottaa hetken, ettei visiitin tarkoitus vaikuttaisi niin ilmeiseltä, vaikka kaikille oli päivänselvää, ettei hän täällä huvikseen ollut. Sitä paitsi paikalla ei ollut enää muita kuin Auvinen.<br /><br />Oletko koskaan miettinyt Holopaisen suuntautumista, Koskinen kysyi ikäänkuin ohimennen laskettuaan ensin hiljaa mielessään sataan parillisilla ja sen jälkeen takaisin päin parittomilla luvuilla. Kysymyksensä viimeisen sanan kohdalla hän teki sormilla lainausmerkit, vaikka tiesi, että se ärsytti kaikkia. Tapa oli jäänyt sähköpätevyys kakkoselta. Kurssia vetänyt insinööri teki niin aina kun sanoi sanan turvallisuus ja tartutti sen hetkessä kurssilaisiin. Aluksi temppu vaikutti Koskisesta hienolta, mutta pian kävi ilmi, että se sai kanssaihmiset raivon partaalle. Tapa pysyi kuitenkin kuin takiainen villapaidassa ja nuo merkit, joita päällikkö kutsui hipsukoiksi, tuli tehtyä usein aivan huomaamatta, kun vastaan tuli sana, jonka merkityksestä ei ollut aivan varma tai joka ei sopinut täydellisesti käyttötarkoitukseensa.<br /><br />Auvinen katsoi esimiestään sillä ilmeellä, jota kutsuttiin auvikseksi, mutta ei sanonut mitään ja jatkoi pöydän rummuttamista. Sitten hän tumppasi savukkeensa tuhkakupin virkaa toimittavaan kukkaruukkuun, lopetti rummuttamisen ja alkoi sen sijaan keikkua oranssilla muovituolilla. Tasapainoilu huteralla teräsputkijalkaisella istuimella sujui ihmeen ketterästi, vaikka mies oli reilusti yli satakiloinen. Koskinen odotti, että vessasta tullut harjoittelija kulki huoneen poikki ja katosi varastoon vievästä ovesta.<br /><br />Tarkoitan, että kuuluuko hän seksuaalivähemmistöön, Koskinen lähes kuiskasi.<br /><br />Ai sä meinaat, että onko se homo, Auvinen sanoi niin kovaa, että Holm pysähtyi pihalla ja jäi tuijottamaan avoimen ikkunan suuntaan.<br /><br />No voihan asian noinkin ilmaista, Koskinen totesi ja alkoi vaihtaa väriä.<br /><br />No enpäs oo aatellu. Ainakin sillä on poika, oisko joku viistoistavuotias. Holopainen osti multa viime vuonna niitä venäläisiä uistimia ja sanoi, että ne tulee sen pojalle. Juniori oli vasta aloittanut ja saaliiksi tuli enemmän uppotukkeja kuin kaloja, niin sille ei viitsinyt mitään rapaloita antaa. Mutta mitä sä multa kyselet, kun sähän se teknikko olet. Kai sä osaat laskea onko se hintti vai ei. Pakko niistä kirjoista on joku kaava siihenkin löytyä, Auvinen virnuili, eikä jäänyt epäselväksi, että tässä tuli palaute viime päivien niuhottamisesta.<br /><br />Koskista harmitti, mutta hän ei sanonut mitään, sillä alaisen tiedoista saattaisi olla suurta hyötyä. Kun kyse oli työpaikan ihmissuhdekiemuroista, niin Auvinen tiesi parhaiten. Se oli kummallista, sillä juro käämijämestari ei yleensä jutellut kenenkään kanssa. Toisaalta mies oli ollut talossa melkein neljäkymmentä vuotta ja siinä ajassa ehtii kuulla yhtä ja toista. Koskinen nieli kiukkunsa ja päätti pysyä asialinjalla.<br /><br />Kun minulle tuli tällainen paperi, Tasa-arvoa työelämään, hän aloitti ja selvitteli kurkkuaan. Minä luulin ensin, että tämä olisi samaa sorttia kuin se viisi vuotta sitten tehty, mutta tässähän vaaditaan vaikka mitä uutta. Nämä perinteiset sukupuolikiintiöt ovat samat kuin viimeksi ja niiden kanssa ei ole mitään ongelmaa, kun konttorissa melkein kaikki ovat naisia ja pienmoottorien puolellakin on aika monta. Ja Arja tekee valuja, vaikka ei uskoisi, että nainen jaksaa vuodesta toiseen niin raskasta hommaa. Mutta hyvä, että on viihtynyt, kun muuten ei olisi laittaa ketään tähän sukupuolelleen epätyypillisiin työtehtäviin. Koskinen piti pienen tauon ja antoi Auviselle mahdollisuuden kommentoida, mutta Auvinen ei sanonut mitään. Sitten on tämä monikulttuurisuus, mutta meillä on onneksi Mäekiven veljekset varastolla. Ja oikeastaan on yksi ylimääräinenkin, kun päällikön sihteeri on syntynyt Saksassa, mutta sen varmaan tiesitkin, Koskinen jatkoi ja Auvinen nyökkäsi, mutta pysyi edelleen vaiti. Niin, että kaikki muu on kunnossa, paitsi tämä seksuaalivähemmistöjuttu.<br /><br />Miten tää muka on sun murhe? Kuulostaa ihan Vakkilaisen tai jonkun muun tyhjäntoimittajan hommilta, Auvinen kysyi silmäiltyään paperia epäuskoisena.<br /><br />Tämä nyt annettiin minulle tehtäväksi, kun päällikkö on lomalla.<br /><br />Ai mulla on kunnia keskustella oikein varapäällikön kanssa.<br /><br />Päällikön varamiehen, Koskinen korjasi.<br /><br />No niinhän mä sanoin, Auvinen totesi ja hymyili korostetun leveästi, koska tiesi, ettei Koskinen muuten tajuaisi vitsiä.<br /><br />Sitä minä vaan, että onko sinulle muodostunut käsitystä, mikä mahtaisi olla tilanne Holopaisen kohdalla, Koskinen palasi alkuperäiseen aiheeseen.<br /><br />Mikset sä kysy siltä itseltään?<br /><br />Se olisi varmasti yksinkertaisinta, mutta kun tässä sanotaan, että asia pitää selvittää hienovaraisesti ja leimaamatta. Ja tästä viimeisestä kappaleesta voi vetää sen johtopäätöksen, ettei tuollaisen asian kysyminen enää nykyään käy päinsä.<br /><br />Mun veikkaus on, että Holopainen on ihan hetero, Auvinen sanoi oltuaan ensin ihan kiusallaan minuutin hiljaa. Se asuu kyllä yksin, mutta mä luulen, että se on vaan saanut naisista tarpeekseen. Oli muuten aika häijy akka sen entinen.<br /><br />Koskinen tajusi olevansa taas lähtöruudussa. Toisaalta Holopainen oli ollut hyvä arvaus, kun Auvinenkaan ei vaikuttanut aluksi täysin varmalta. Olihan se kieltämättä vähän naismainen. Mutta tuntui loogiselta, ettei vuosien parisuhdehelvetin jälkeen huvita heti ryhtyä samaan uudestaan. Niin ja lapsikin vielä, sitä hän ei ollut tiennyt. Tosin jos poika oli nyt viidentoista, niin se ei ollut vielä syntynyt, kun Koskinen oli viimeksi Holopaisen kanssa samoissa hommissa.<br /><br />Auvinen kiemurteli tuolissaan siihen malliin, että oli tekemässä lähtöä. Koskinen tiesi, että käämijämestari kävisi ostamassa omenamehun, ennen kuin palaisi halliin. Niin se oli tehnyt joka päivä ainakin kaksikymmentä vuotta. Kanttiinissa pitivät mehua vain Auvista varten, kun kukaan muu ei juonut sokeroimatonta. Nyt olisi viimeinen hetki udella lisää. Kehtaisikohan vielä? Ei kai tässä ole enää mitään menetettävää, Koskinen päätteli.<br /><br />Mahtaisiko sinulla olla tietoa, että olisiko meillä ketään muuta, joka voisi sopia tähän... tuota... tiedät kyllä.<br /><br />No Pihlman on ainakin, Auvinen sanoi niin sukkelaan, että oli selvästi odottanut kysymystä.<br /><br />Nyt ei soita kelloja.<br /><br />Se valupurseiden poistaja. Korhosen porukassa.<br /><br />Ai tämä lihaksikas tummahiuksinen kaveri, kysyi Koskinen, eikä kyennyt peittämään tyytyväisyyttään. Mistä tiedät?<br /><br />Pihlman on sen museopyörämiehen kanssa.<br /><br />Ai hänen, joka nojailee kesäperjantaisin portilla vanhaan Triumphiin, Koskinen hoksasi.<br /><br />Joo, se hakee Pihlmanin. Ne asuu Puistolassa.<br /><br />Erinomaista. Sinusta onkin ollut poikkeuksellisen paljon hyötyä tänään, Koskinen ei malttanut olla kuittaamatta.<br /><br />No sittenhän sulla on aikaa tarkastaa käämitykset. Meillä on jo kaksi konetta valmiina ja kohta kolmas. Laitat vaan siihen, että kyllä meiltä ihan oikea homo löytyy ja puumerkki perään.<br /><br />Mutta kun pitäisi olla kaksi, Koskinen sanoi ja tajusi itsekin, että urakka oli vasta puolivälissä.<br /><br />Miten niin kaksi, Auvinen ihmetteli vuorostaan.<br /><br />Meitä on neljäkymmentäkuusi ja pitäisi olla vähintään viisi prosenttia eli 2,3 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa. Onneksi pyöristetään alaspäin.<br /><br />Täällä on töissä yli kuusikymmentä, jos et oo huomannut.<br /><br />Määräaikaisia ei lasketa.<br /><br />Pihlman ei oo vakituinen, Auvinen huomautti.<br /><br />Voi helvetin helvetti, Koskiselta lipsahti. <br /><br />Auvinen nappasi pöydänreunasta kiinni ja säilytti tasapainonsa juuri ja juuri. Mieleen ei muistunut milloin esimies olisi viimeksi kiroillut. Työnjohtajaksi nimittämisestä asti Koskinen oli ollut suorastaan raivostuttavuuteen asti korrekti, mutta näköjään numeroa liian pienen työtakin alta paljastui sittenkin ihan oikea ihminen. <br /><br />Ei sinulle tule mieleen ketään muuta, joka voisi olla... ja naisetkin tietysti käyvät, kun eihän tämä mitenkään miehiin rajoitu, Koskinen yritti epätoivoisesti ja kysymys hävetti jo ennen kun hän sai sen suustaan ulos.<br /><br />Jos joku on, niin hyvin sen piilottaa, Auvinen vastasi ja Koskinen tiesi, ettei talosta löytyisi ketään, joka olisi asiasta paremmin perillä. Mutta hei, ilmoita ittes, Auvinen hörähti ja nousi tuolilta.<br /><br />Koskinen mietti, pitäisikö loukkaantua. Jonkun muun sanomana ehkä, mutta Auvisen sanoista kuului sentään läpi ripaus myötätuntoa entistä käämijäharjoittelijaa kohtaan, jonka mestari itse oli aikanaan perehdyttänyt työn saloihin. Antaa olla.<br /><br />Kun Auvinen sulki oven perässään, Koskisen liioitellun hyvä ryhti painui kasaan. Tuoli naksui hiljaa pöydän toisella puolella, kun se palautui alkuperäiseen muotoonsa miehenjärkäleen jäljiltä. Koskinen tuijotti pöydän laminaattipintaa, johon joku oli kirjoittanut lyijykynällä numerosarjan. Siinä oli viisi numeroa ja ulkopuolisille se ei merkinnyt mitään, mutta Koskinen muistaisi unissaankin, että se oli kahdeksan millin puristusliittimen varastokoodi.<br /><br />Päällikkö palaisi huomenna lomalta ja hänen olisi tunnustettava, ettei ollut saanut tehtävää suoritettua, vaikka aikaa oli ollut yli kaksi viikkoa. Täsmällisemmin ilmaistuna kuusitoista kokonaista työpäivää ja puolikas päälle. Tietysti varsinaiset työtkin oli pitänyt hoitaa, mutta ei homma ollut siihen kaatunut. Tiimi oli tottunut pärjäämään itsekseen, Koskisen istuessa kehittämiskokouksissa. Pääasiassa se oli Auvisen ansiota, joka hoiti hommat aina viimeisen päälle, eivätkä muutkaan kehdanneet siksi laiskotella.<br /><br />Voisikohan tämän hoitaa sähköpostilla, Koskinen mietti. Tai jos kävisi heti aamusta, kun Vakkilaisella on kiire ja hän on vielä loman jälkeen hyvällä tuulella. Vaan tuskinpa sillä olisi mitään merkitystä, kun ylihuomisen kokouksessa asiaan palattaisiin joka tapauksessa. Parempi tunnustaa rehellisesti tappionsa, eikä yrittää mitään temppuja, kun päälliköllä on vielä tuoreessa muistissa se vääränpaksuinen käämilankakin. Siellä se lojui varaston perillä kuin ilkkuen huolimatonta tilaajaa. Neljäsataakaksikymmentäviisi kiloa netto. Vielä kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta, niin sen saisi poistaa kirjanpidosta ja laittaa metalliromuun. Tapostakin saisi lyhyemmän tuomion.<br /><br />Pahinta oli, että tapauksesta oli muodostunut käsite. Käämijät puhuivat sujuvasti Koskisen langasta aina, kun oli kyse jostain, jota oli yllin kyllin, mutta jolle ei ollut mitään käyttöä. Isossa firmassa sellaista tuli tietysti vastaan tämän tästä. Ei tosin taloudellisesti yhtä merkittävää kuin tämä töppäys.<br /><br />Koskisesta tuntui samalta kuin flunssan tehdessä tuloaan, vaikka tällä kertaa tauti olikin sielullista sorttia. Mikään ei käynyt viisikymppiseen mieheen kipeämmin kuin vallasta luopuminen. Vuodenvaihteen jälkeen Rautavan nimi kirjoitettaisiin listaan heti päällikön jälkeen, siitä ei ollut epäilystäkään. Koskinen palaisi aakkostettuun luetteloon tavallisten työnjohtajien joukkoon. Eniten kismitti, että Rautava oli yli kymmenen vuotta nuorempi. Lahjakas kaveri kyllä, se oli myönnettävä, mutta aivan liian kokematon.<br /><br />Miten tässä näin pääsi käymään, Koskinen toisteli mielessään ties kuinka monetta kertaa. Holopaista hän oli pitänyt selvänä tapauksena ja uskoi, että toinen samanlainen löytyisi omin voimin. Vielä niellessään ylpeytensä ja turvautuessaan Auvisen apuun, hän oli varma, että kaikki kääntyisi parhain päin. Liiallinen itsevarmuus kostautui ja tässä sitä nyt oltiin. Auvinen oli kyllä tehnyt parhaansa kuten aina, mutta tällä kertaa se ei Koskista pelastanut.<br /><br />Jos vain Pihlman olisi ollut vakituinen, niin hän olisi tosiaan voinut ilmoittaa lisäksi itsensä, vaikka Auvisen heitto olikin vitsiksi tarkoitettu. Vakkilainenkin oli huumorimiehiä ja olisi varmasti ymmärtänyt, että tiukan paikan tullen voi joutua vähän soveltamaan. Eikä sillä olisi ollut mitään väliä, kun tieto ei kuitenkaan päätyisi johtoryhmän ulkopuolelle, tai ainakin niin hänelle oli sanottu.<br /><br />Nyt lomakkeen alimmalle riville pitäisi kirjoittaa pyöreä nolla. Viime syksynä useita pitkään määräaikaisena olleita oli vakinaistettu, mutta Pihlman ei ollut mahtunut siihen joukkoon. Koskinen oli itse avustanut päällikköä listan laatimisessa. Kohtalon ivaa.<br /><br />Oli päivänselvää, ettei vakituisista löytyisi huomiseen mennessä ketään sopivaa. Koskinen huokaisi syvään ja kaivoi migreenilääkkeen lompakkonsa kolikkotaskusta. Ei tästä työpaikasta saisi tasa-arvoista millään.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-8715455591289091987?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-4899624768315089152010-05-01T22:25:00.005+03:002010-05-03T22:42:35.637+03:00Varmasti jokaisella on lähipiirissään joku, joka aina tilaisuuden tullen pukee ajatuksensa sananlaskun muotoon. Yleensä se tilaisuus tulee silloin, kun kanssaihminen on tiputtanut alasimen varpailleen tai kompastunut maton reunaan soppakulhoa kantaessaan. Siinä ärräpäitä ladellessa onkin mukavaa, kun joku muistuttaa, ettei vahinko tule kello kaulassa.<br /><br />Peruskoulussa opetettiin, että sanalaskujen tarkoitus on siirtää elintärkeää tietoa seuraaville sukupolville helposti omaksuttavassa muodossa. Suullinen perimätieto oli keskeisessä asemassa silloin, kun asioita ei vielä merkitty muistiin, eikä valintojaan pohtiva voinut käydä kirjastossa katsomassa kannattaako elämänasenteeksi ottaa optimismi vai pessimismi. Jos entistä äidinkielenopettajaani on uskominen, niin sananlaskuissa kiteytyy vuosisatojen aikana kertynyt syvällinen ymmärrys ihmiselon lainalaisuuksista.<br /><br />Kissan viikset. Ammoisista ajoista toimintaamme ovat ohjanneet pääasiassa kateus, mukavuudenhalu ja muutoksenpelko. Ne ovat tänäkin päivänä elämämme keskeiset rakennuspalikat ja niistä on myös kansanviisaudet kursittu kokoon.<br /><br />Kun on viittä vaille koko maallisen vaelluksensa ravannut tuvan, navetan ja paskahuusin väliä, niin saattaa pysähtyä pohtimaan, että olikohan tässä eletyssä elämässä lopulta mitään järkeä. Kun oivaltaa, ettei ollut, niin tulee pakottava tarve väsätä sanalasku todistamaan, että näinhän sen kuuluikin mennä. Muuten joku nuorempi saattaisi heittää repun selkään ja lähteä katsomaan, mitä maailmalla olisi tarjota, jos ottaa suunnan etelään ja kävelee niin kauan, että vastaan tulee ensimmäinen kivitalo. Pahimmassa tapauksessa riskinotto kannattaa ja sitähän ei pellonreunaan kykkimään jääneen psyyke kestäisi.<br /><br />Juuri tästä syystä keskenkasvuisille on kautta vuosisatain taottu päähän, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumisen tiellä, muista poika aina se. <br /><br />Yhtä tuttu on varmasti elämänohje, jonka mukaan ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Se nousee mielen sopukoista viimeistään silloin, kun asiat tuntuvat menevän liian hyvin. Tyyntä myrskyn edellä, tietää vanha kansa. Vaikka vilja olisi koko kesän kasvanut kohisten, niin taatusti korjuuaikaan tulee kaksi viikkoa vettä kuin saavista kaataen. Ikään kun se ei riittäisi, niin jo koetun ahdingon lisäksi palaa talo, karja menee umpeen ja verotusmatkalla oleva kruununvouti hoksaa vihdoin, että näinkin syrjässä voi asua joku.<br /><br />Ihan kirjaimellisesti ottaenkin viisauden käyttöarvo on vähäinen. Ajatellaanpa vaikka jäätelön syömistä kuumana kesäpäivänä. Kumpihan mahtaa olla mukavampaa, nuolla sitä jäätelöä tötterön kyljestä vai maasta? Parempi siis nuolaista ennen kuin tipahtaa.<br /><br />Hetkellisen hämmästyksen valtaan joutuu, kun hoksaa, että kansanperinteemme kaanoniin on päässyt suorastaan kunniapaikalle sananlasku, joka ensikuulemalta rohkaisee yrittämään, vaikka onnistumisesta ei olisikaan takeita. Kyseessä on tietysti se, jossa luja tahto vie miehen vaikka läpi harmaan kiven. Hätäisempi voisi luulla, että se on tuontitavaraa, mutta tarkempi analyysi paljastaa, että kotoisista aineksista on tämäkin soppa keitetty.<br /><br />Ei tarvitse kuin pohtia, miksi kenenkään pitäisi päästä läpi harmaan kiven, ellei satu työskentelemään louhinta-alalla. Ja niissäkin hommissa mietitään moneen kertaan, voisiko tien linjausta mahdollisesti siirtää kilometrin, ennen kuin aletaan piikkaamaan. On pienempi paha, että ajoaika on minuutin pidempi, jos vaihtoehtona on se, että joudutaan möyrimään vuositolkulla kallion sisässä. Älykäs ihminen huomioi olosuhteet ja päivittää tarvittaessa suunnitelmiaan.<br /><br />Sananlaskumme impivaaralainen sen sijaan hakee lekan, ottaa haara-asennon ja alkaa takoa. Kun jotain on päätetty, niin sehän tehdään, vaikka menisi ikä, terveys ja avioliitto. Eikä periaatteesta lipsuta, vaikka olisikin käynyt ilmi, että idea oli susi jo syntyessään. Säästyypä ainakin ajattelun vaiva. <br /><br />Kymmenen vuoden päästä kivessä on reikä, mutta varsinainen syy miksi projektiin alun perin lähdettiin, on unohtunut jo aikoja sitten. Silti metsien asukki loistaa tyytyväisyydestä, kun periksi ei annettu tuumaakaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-489962476831508915?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-6557149365619679752010-04-15T23:44:00.004+03:002010-04-16T12:09:06.969+03:00- Anteeksi... oletteko te 1B:n opettaja?<br /><br />- Kyllä vain. Ja te olette varmaan Matin isä. Olen pahoillani, ettei aamulla ollut aikaa keskustella kanssanne puhelimessa. Nämä lapsukaiset ovat niin energisiä, etten uskaltanut jättää heitä keskenään.<br /><br />- Onhan se kovaa työtä olla vastuussa kahdenkymmenen ihmisentaimen hyvinvoinnista. Ymmärrän kyllä, ettei siinä ehdi paljon puhelimessa jaaritella.<br /><br />- Mutta on se myös palkitsevaa, kun lapset ovat tässä iässä vielä niin aitoja ja vilpittömiä. Olemmekos me muuten tavanneet aikaisemmin?<br /><br />- Vaimoni on osallistunut vanhempainiltoihin, mutta kävimme täällä pojan kanssa tutustumassa koulun alkua edeltävänä keväänä. Jos en väärin muista, niin kyllä me muutaman sanan silloin vaihdoimme. Mutta eihän se mikään ihme ole, jos ei heti muistu mieleen. Teillä kun on joka vuosi kymmenittäin uusi naamoja opeteltavana.<br /><br />- Kyllä te tutulta vaikutatte. Mitäs teillä on sydämellänne?<br /><br />- Meidän poikaa kiusataan jatkuvasti.<br /><br />- Ette te saa käyttää tuota sanaa!<br /><br />- Mitä ihmeen sanaa?<br /><br />- K-sanaa. Se on negatiivisen tunnelatauksen sana.<br /><br />- Syytä ollakin. Kyllä minua ainakin sielusta kouraisi, kun ekaluokkalainen tuli itkien kotiin. Eikä ollut ensimmäinen kerta. En haluaisi olla epäystävällinen, mutta kyllä tälle on kertakaikkiaan tultava loppu. Siksi minä tänne tulinkin, kun vaimo sanoi, ettei häntä oteta täällä vakavasti.<br /><br />- Ikävää että puolisonne on saanut sellaisen käsityksen. Ja ymmärrän, että olette kiihtynyt, mutta ette silti voi käyttää K-sanaa.<br /><br />- Minusta kiusaaminen on aivan kelpo sana. Se kuvaa tilannetta hyvin ja kaikki varmasti tietävät mitä se tarkoittaa. Miksi te laitoitte kädet korville?<br /><br />- Lopetitteko jo?<br /><br />- No hyvä on. En käytä enää K-sanaa, jos se teitä noin häiritsee. Voisitteko kertoa, miksi sitä pitäisi sitten kutsua.<br /><br />- Haasteelliseksi vertaisryhmäsosialisaatioksi.<br /><br />- Miksi ihmeessä? Eihän tuossa ole mitään järkeä.<br /><br />- Negatiivisen tunnelatauksen sanat altistavat kielteisille ajatusmalleille ja kahlitsevat luovuutta. Jo kaksi sanaa päivässä voi lamauttaa synnynnäisen innovaatiopotentiaalin. Tämä on tutkittu juttu.<br /><br />- Jopas jotakin. Mutta en oikein usko, että ekaluokkalainen ymmärtää mitä haasteellinen vertaisryhmäsosialisaatio tarkoittaa, ellei sitä hänelle selitä. Eikä välttämättä sittenkään. Eikös se olisi kaikille helpompaa jos puhuttaisiin vaan reilusti kiusaamisesta... voi anteeksi se tuli ihan vahingossa, voitte ottaa kädet korvilta. Lupaan etten sano sitä enää.<br /><br />- Kiitos.<br /><br />- Kai te sentään opetatte, että.. öh.. haasteellinen vertaisryhmäsosialisaatio on väärin, eikä sillä tavoin saa toimia?<br /><br />- En tietenkään. Silloin siitäkin tulisi negatiivisen tunnelatauksen sana ja emmehän me sitä halua.<br /><br />- Pilailetteko te kustannuksellani?<br /><br />- En. Minusta tämä on vakava asia.<br /><br />- Siitä olemme samaa mieltä. Jotenkin se on tehtävä muille lapsille selväksi, ettei meidän poikaa saa hakata.<br /><br />- Sanoitte H-sanan!<br /><br />- Ei voi olla totta. Kuinka paljon näitä negatiivisen tunnelatauksen sanoja oikein on?<br /><br />- En ole laskenut, mutta eiköhän niitä ole jo toistasataa löydetty. Ja päivityksiä tulee kuukausittain, sitä mukaan kun työ edistyy. Valitettavan hitaasti tosin, kun tätä tehdään projektirahalla vain yhden tutkijan voimin. Kummallista priorisointia yhteiskunnalta, että näin tärkeässä asiassa säästetään. Lapsissa on kuitenkin tulevaisuutemme, niin kulunut kuin sanonta onkin.<br /><br />- Jos minä olisin päättämässä, niin en antaisi tuollaiseen pelleilyyn senttiäkään. Eivät ongelmat sillä poistu, että ne nimetään uudelleen.<br /><br />- Teillä on negatiivinen asenne.<br /><br />- Ei ollut vielä varttitunti sitten. Minä olen aina pitänyt koululaitosta sen verran konservatiivisena, että täällä osataan ajatella lasten parasta, eikä lähdetä mukaan kaikenmaailman hullutuksiin, joita yliopistoissa keksitään. Taisin olla väärässä.<br /><br />- Haluatteko te todella estää lastanne kehittymästä luovaksi ja innovatiiviseksi yksilöksi?<br /><br />- En. Mutta en halua myöskään, että häntä pahoinpidellään.<br /><br />- Sanoitte P-sanan!<br /><br />- Niinpä tietysti. Olisi pitänyt vain luottaa omiin kokemuksiini, eikä uskoa vaimoa. Samat viidakon lait ne välitunnilla vallitsevat kuin minunkin kouluaikoinani. Ei tässä auta kuin opettaa poika tappelemaan, olitte te naiset siitä mitä mieltä tahansa. Voikohan karateen tai painiin ilmoittautua näin kesken vuotta? Tai on kai niitä nykyään muitakin vaihtoehtoja. Minulle on ihan sama mitä poika alkaa harrastamaan, kunhan oppii siellä pitämään puolensa.<br /><br />- Kauheaa...<br /><br />- Onko teillä jokin hätänä? Muutuitte aivan valkoiseksi.<br /><br />- Ooh...<br /><br />- Pyörryittekö te? Älkää pelästykö, kun laitan teidät kylkiasentoon... Odottakaa aivan rauhassa, käyn vain hälyttämässä apua ja tulen pian takaisin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-655714936561967975?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-47383991045369116782010-04-01T23:07:00.002+03:002010-04-01T23:12:44.804+03:00Harvassa ovat ne päivät, jolloin en saa jotain työhön liittyvää postia. Enkä tarkoita sähköpostia, vaan ihan perinteisiä kirjeitä, jotka postinkantaja täällä keskustan tuntumassa jakaa heti aamutuimaan. Kupletin juoni on se, että jos jostain firmasta pyytää tarjouksen tai kysyy jotain, niin eipä aikaakaan kun mainoksia alkaa tipahdella postiluukusta. Tavallaan se on ihan mukavaa, että edes myyntimies muistaa, kun tässä työssä suurimman osan päivästä joutuu kuitenkin nyhjäämään huoneessaan seuranaan vain kynä ja paperiarkki (useimmiten tyhjä).<br /><br />Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että säästäisin kaiken yhden vuoden aikana saapuneen mainospostin. Siinä olisi jollekin yritysviestinnän tutkijalle mainio aineisto. Tutkitaan sitä turhempiakin asioita.<br /><br />Verbaaliakrobatiaan viehtyneenä olen seurannut erityisellä mielenkiinnolla näissä postitse saapuvissa painotuotteissa esiintyviä mainoslauseita eli sloganeita. Tällainen yrityksen yksilöivä lausahdus tuntuu nykyään olevan vaatimattomimmillakin pajoilla, aina nakkikioskin kokoluokasta lähtien. Pienemmissä firmoissa se on yleensä keksitty porukalla kahvihuoneessa tai sitten toimitusjohtajan jälkikasvua on pyydetty apuun. Näihin sisältyykin yleensä jokin ymmärrettävä ajatus, joka edes etäisesti liittyy yrityksen toimintaan. <br /><br />Isoissa yrityksissä sloganin on sen sijaan kehitellyt konsulttien armeija muodollista sadantonnin korvausta vastaan. Niissä taas ei ole päätä eikä häntää. Vai miten ihmeessä auton vaihdelaatikoita valmistavan firman motto voi olla, että "tehdään yhdessä maailmasta parempi paikka". Tavoite on kyllä ihan hieno, mutta miten se liittyy koneenosien valamiseen. Minun nähdäkseni ei mitenkään, mutta siitä syystä en olekaan konsultti.<br /><br />Välillä käy niinkin, että mainoslause sopii kuin nenä päähän, vaikka se olisikin syntynyt konsulttien aivoriihessä. Jokin aika sitten eräs useammassa maassa toimiva yritys lähetti minulle tuoteluettelon. Samassa kuoressa tuli myös monenlaista muuta lippulappua, joissa kaikissa komeilivat sanat "More than you expect!" eli enemmän kuin odotat. Heidän tuotteensa vaikuttivat ihan hyviltä, mutta olivat kilpailijoita kalliimpia, joten laitoin katalogin suosiolla paperinkeräykseen. Ajattelin, etten kuitenkaan tarvitse sitä, eikä hyllyssäkään ollut tilaa, kun suursiivous oli vieläkin tekemättä.<br /><br />Seuraavan päivän postissa saapui ohut kirje samalta yritykseltä. Sain hieraista silmiäni toisenkin kerran, kun kuoresta paljastui lasku poisheittämistäni mainoksista. Kuin epäonnistumisen kruunaamiseksi, kirjekuoreen oli painettu isolla sanat "säästät rahaa". En oikein keksinyt millä tavalla säästän maksamalla materiaalista, jota en ollut pyytänyt ja jolle minulla ei ole mitään käyttöä. Alan käytäntöjä tuntemattomalle selvennykseksi, että olisi jokseenkin sama asia, jos Anttila lähettäisi tavalliselle kuluttajalle laskun kuvastostaan. Siis siitä, joka tipahtaa parin viikon välein postiluukusta, vaikka ovessa lukee "ei mainoksia". Pyytämättä, muttei sentään yllätyksenä.<br /><br />Juuri sillä hetkellä ei ollut aikaa eikä halua jaaritella puhelimessa, joten lähestyin laskun lähettäjää sähköpostitse. Sen verran oli kotikasvatuksesta jäljellä, etten viitsinyt kirjoittaa mitä oikeasti ajattelin, vaan tyydyin ilmaisemaan ihailuni siitä miten joku oli kerrankin keksinyt täysin paikkansapitävän mainoslauseen. Todellakin enemmän kuin odotin. Täsmällisemmin ilmaistuna laskun loppusumman verran enemmän.<br /><br />Meinasin jo klikata lähetysnappia, mutta sitten tuli mieleen, etteivät kirjanpitäjät ole yleensä niitä kaikkein hilpeimpiä tyyppejä. Ettei asia olisi jäänyt taloushallinnon huumorintajun varaan, huomautin vielä, etten ollut tilannut mitään ja normaalissa kaupankäynnissä tilaus on edellytys laskun lähettämiselle. Lisäksi minulla ei ole ollut tapana maksaa mainoksista ja uskon tämän käytännön olevan yleinen muissakin yrityksissä. <br /><br />Esitin myös arvaukseni, että kyseessä on varmaankin laskutusjärjestelmän virhe tai ainakin heidän bisneksensä kannalta se olisi toivottava vaihtoehto. Mutta ei muistella pahalla, sattuuhan näitä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-4738399104536911678?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-54826285053947803192010-03-15T23:03:00.001+02:002010-03-15T23:07:44.049+02:00- Enemmistövaltuutetun toimisto.<br /><br />- Onko itse enemmistövaltuutettu puhelimessa?<br /><br />- Kyllä on. Kuinka voin auttaa?<br /><br />- Minua on syrjitty. Tämä on aivan kauheaa. Kyllä tähän nyt jonkun on...<br /><br />- Otetaanpa ihan rauhallisesti. Milloin olette syntynyt?<br /><br />- Mitä se tähän liittyy? Ei kai ketään saa syrjiä, vaikka olisi minkä ikäinen.<br /><br />- Tarvitsemme taustatietoja, että voimme päättää, mille viranomaiselle tapauksenne kuuluu.<br /><br />- Olen syntynyt Parkanossa, kuusilapsisen perheen nuorimpana, vuonna 1952. Olympiavuonna. Tarkemmin sanottuna helmikuun yhdeksäntenä.<br /><br />- Siinä tapauksessa olette soittanut väärään paikkaan. Enemmistö maassamme asuvista on nähkääs syntynyt jonain muuna vuonna kuin 1952.<br /><br />- Tuohan on aivan älytöntä. Ei sellaista vuotta olekaan, että yli puolet olisi silloin syntynyt.<br /><br />- Kun tarkemmin ajattelen, niin taidatte olla oikeassa. Ehkä voimme noudattaa lievempää tulkintaa tässä tapauksessa.<br /><br />- No sitähän minäkin.<br /><br />- Mikä on etnisyytenne?<br /><br />- Häh?<br /><br />- Mistä vanhempanne ovat kotoisin?<br /><br />- Karjalastahan he. Vanhin siskoni ehti vielä syntyä Viipurissa.<br /><br />- Kuulutte siis vähemmistöön.<br /><br />- Miten niin?<br /><br />- Karjalan evakkoja oli muutama satatuhatta ja Suomessa on asukkaita sentään yli viisi miljoonaa. Vai olisikohan jo kuusi.<br /><br />- Mutta en minä ole evakko. Olen syntynyt Parkanossa, enkä ole Karjalassa koskaan käynytkään.<br /><br />- Etnisesti te olette karjalaistaustainen. Kysykää vaikka tilastokeskuksesta, siellä näistä luokituksista päätetään.<br /><br />- Aivan järjetöntä.<br /><br />- Näin se vaan menee. <br /><br />- Mutta eihän tuolla logiikalla löydy ketään, joka voisi pyytää teiltä apua. Vaikka en olisikaan evakko, niin ainakin vasenkätinen, yli 50-vuotias ja silmälasipäinen. Vähemmistöjä kaikki. <br /><br />- Naulan kantaan. Sehän tässä virassa parasta onkin, kun palkka juoksee, mutta ei tarvitse tehdä mitään. Vähemmistövaltuutetuksi en suostuisi mistään hinnasta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-5482628505394780319?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-80775186600717365692010-03-01T23:47:00.018+02:002010-03-03T01:18:01.741+02:00En erityisemmin tykkää aseista. Armeijassakin ammuin vain ampumatesteissä, kun niistä oli mahdoton luistaa. Muulloin jemmasin patruunat taskuun ja palautin ne vaivihkaa laatikkoon. Siitä huolimatta ei ajatus ole koskaan lentänyt niin korkealla, että olisi tullut mieleen vaatia laillisesti hankittujen aseiden keräämistä pois omistajiltaan. Nähtävästi Kauhajoki-tutkintalautakunnan jäsenillä on vilkkaampi mielikuvitus, kun ovat tällaisen toimenpiteen raporttiinsa kirjanneet.<br /><br />Kyse on tietysti vain ehdotuksesta, mutta sen ei saa antaa hämätä. Mitä älyttömämpi idea, sitä varmemmin se toteutetaan. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun on perustettu työryhmä ehdottamaan jotain sellaista, jota äänestäjien reaktiota pelkäävä ministeri ei itse uskalla sanoa. Komiteaa luotsaava helsinkiläinen vihreä psykologi on mitä mainioin sijaiskärsijä. Sillähän oli takavuosina oma radio-ohjelmakin, johon ihmiset mielellään soittelivat. Ja muutenkin se on niin sympaattinen tyyppi, ettei kansa viitsi sitä kovin kauan vihata.<br /><br />Ei epäilystäkään, etteikö suhteellisuudentaju olisi tarpeellinen ominaisuus myös maailmanparantamisessa. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna luvallisilla käsiaseilla tehdään keskimäärin kolme henkirikosta vuodessa. Toki jokainen uhri on liikaa, mutta todelliset haasteet ovat muualla. Vuosittain kodin- ja vapaa-ajan tapaturmissa menettää henkensä lähes tuhatkertainen määrä ihmisiä. <br /><br />Jos ministeriössä oltaisiin oikeasti huolissaan kansalaisten turvallisuudesta, niin määrättäisiin viipymättä kenkiin liukuesteet pakollisiksi. Käyttökausi voisi hallinnollisten kulujen minimoimiseksi olla sama kuin nastarenkailla. Seuraava tuloksellinen holhoamisen kohde olisivat vaaralliset urheilulajit. Urheilun varjolla kun saa leikkiä hengellään kenenkään estämättä ja jopa verovaroin tuettuna. Jos vaikka kiellettäisiin vuorikiipeily, sukellus ja motocross näin aluksi. Myös cheerleading on yllättävän vaarallista, vaikka ennen tilastoihin tutustumista luulinkin lajin riskien liittyvän lähinnä teiniraskauksiin. Ja koska vahingonilo on paras ilo, voitaisiin kompensaatioksi edellä mainittujen urheilulajien harrastajille kieltää myös curling. Sitä pelatessa on toki vaikea päästä hengestään, mutta ortopedille riittää kyllä koko päiväksi puuhaa, jos kaksikymmenkiloinen kivi eksyy reitiltä, eikä osukaan kenttää nänniin, vaan vastustajaa nilkkaan.<br /><br />Aseiden poiskerääminen voi kokoushuoneesta käsin vaikuttaa yksinkertaiselta toimenpiteeltä. Projektin ruohonjuuritason toteutuksesta vastaavat virkamiehet saattaisivat sen sijaan keksiä muutamankin ongelmakohdan. Ihan kaupunkilaisjärjellä ajateltuna, ensimmäinen kanto kaskessa on perustuslakiimme jo Ruotsin vallan ajoilta periytynyt yksityisomaisuuden suoja. Se tarkoittaa, että jos jotain viedään väkisin, niin siitä pitää maksaa asianmukainen korvaus. En ole mikään alan asiantuntija, mutta arvelisin, että puhutaan ainakin sadoista euroista asetta kohden. Kun se kerrotaan aseiden määrällä, niin valtiovarainministeri tarvitsee hajusuolaa ja muutkin budjetin tekoon osallistuvat tapailevat tukea pöydänreunasta.<br /><br />Jos sekin raha käytettäisiin aselupien valvontaan, niin poliisilla olisi mahdollisuus käydä vaikka jokaisen luvanhaltijan kotona katsastamassa sekä pyssyn että omistajan kunto. Vaikka joku epäkelpo yksilö aina läpäiseekin seulan, on kokeneen poliisimiehen arvio kuitenkin paras keino tunnistaa ne, joilta muumit ovat lähteneet laaksosta. Osumatarkkuus paranee entisestään, jos tietotuojavaltuutettu nielee kiukkunsa ja haastattelija pääsee käsiksi myös luvanhakijan aiempiin edesottamuksiin armeijan, poliisin ja muiden viranomaisten kanssa.<br /><br />Sitä paitsi, uskooko joku ihan oikeasti, että keruuoperaatiosta tulisi suurikin menestys. Kuinkahan moni antaa suosiolla hienon pyssynsä sulatettavaksi? En omista asetta, mutta tiedän kyllä miten toimisin, jos viranomainen tulisi takavarikoimaan rakkaita työkalujani. Ajatus ei ole edes kovin kaukaa haettu, sillä taltallakin saa lähimmäiseltä hengen pois, jos vain haluaa.<br /><br />Ehkä projektin seuraavassa vaiheessa aletaankin ratsata kansalaisten työkalupakkeja. Pitkän ristipäämeisselin saa pitää, mutta sen pienen taskuun sopivan tumpin vie valtio. Tai veisi, ellei se olisi edellisellä viikolla pyörää korjatessa, ihan vahingossa, tippunut sadevesikaivoon. Sattumalta vielä loka-auto kävi samana iltana imaisemassa kahdenkymmenen vuoden aikana kertyneet hiekat kaivosta pois. Harmin paikka, meisseli on varmaan mennyt siinä mukana. Mutta kaivo vetää taas tosi hyvin.<br /><br />Aseidenkeruun ehdottajia lukuun ottamatta kenellekään ei liene epäselvää, että tällä pöljäilyllä saadaan aikaan vain uusi asekätkentä. Tosin tällä kertaa ei Päämajan siunauksella ja suojeluksessa. Kahdensadantuhannen laillisen käsiaseen sijaan meillä on pian vaatekaappien sokkeleihin piilotettuina satatuhatta laitonta asetta, joita viranomainen ei pysty kontrolloimaan mitenkään.<br /><br />Eipä aikaakaan, kun osa niistä valuu pimeille markkinoille sarjanumero viilattuna ja kriminaaleilla alkavat kissanpäivät. Ennen kotimainen gangsteri sai pähkäillä ihan tosissaan mistä saisi rikoksentekovälineeksi käsiaseen, mutta nyt voi valita vaikka pipon väriin sopivan paukkuraudan. Pian on joka rosvolla mutka matkassa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-8077518660071736569?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-16576218008936858782010-02-15T15:57:00.001+02:002010-02-15T15:57:56.545+02:00- Onko tämä verotoimisto? Kun tuossa ovessa lukee Taxia.<br /><br />- Kyllä tämä on veroviraston asiakaspalvelupiste. Taxia on meidän uusi nimemme. Se on dynaamisempi ja kansainvälisempi ja auttaa meitä tuottamaan myönteisemmän asiointielämyksen.<br /><br />- Minä jo pelkäsin, että olen tullut väärään paikkaan. Hyvä että lopulta löytyi joku, jolta voin kysyä neuvoa. <br /><br />- Neuvominen ei varsinaisesti kuulu tehtäviini, mutta autan toki jos vain osaan.<br /><br />- Katsokaas, kun sain vihdoinkin töitä. Eihän tässä ole enää kuin kaksi vuotta eläkkeelle, mutta mukavampi se on tehdä jotain kuin olla jouten. Pääsin kaupungin puisto-osastolle metsuriksi. Aluksi vähän epäilivät, että mahdanko olla liian vanha niihin hommiin, mutta näytin työnjohtajalle, että osaa se vaarikin puun kaataa ja sain paikan. Työt alkavat huomenna ja nyt tarvitsen uuden verokortin.<br /><br />- Voitte tilata sen verottajan puhelinpalvelusta.<br /><br />- Tuon minäkin sain selville, kun numero löytyi ihan puhelinluettelosta. Minä soitin siihen numeroon ja naisääni käski painaa ykköstä, jos asia koskee verokortteja. Valitsin ykkösen, mutta ei se kone sitä tajunnut. Minun puhelimessani kun on sellainen valintalevy eikä niitä nappuloita. Veivasin aivan vimmatusti, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten kone totesi, että tervetuloa uudelleen ja katkaisi puhelun. Ei minkäänlaisia käytöstapoja.<br /><br />- Verokortin saa nykyisin myös internetistä.<br /><br />- Naapurin opiskelijapoika sanoi ihan samaa ja käski mennä kirjastoon. Mukava kaveri, vaikka kuunteleekin musiikkia joskus turhan kovaa. <br /><br />- No saitteko asian hoidettua?<br /><br />- Mitä vielä. Enhän minä tajunnut niistä vehkeistä yhtään mitään. Kirjastonhoitaja yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta ei sekään paljon enempää tiennyt. Sitten tuli se niiden aseistakieltäytyjä vai mikä siviilimies se on ja sanoi, että tarvitsen jotkin tunnukset.<br /><br />- Verkkopankkitunnukset.<br /><br />- No ne juuri. Mutta eihän minulla sellaisia ole, kun ei ole tietokonettakaan. Ja mitä minä niillä muutenkaan, kun pankissa laittoivat sillä tavalla, että vuokra menee suoraan tililtä. Rahaa haen kerran kuussa konttorista ja maksan kaiken käteisellä. Niillä muovikorteilla pelaa vaan itsensä vararikkoon.<br /><br />- Taidatte olla oikea vanhan liiton mies.<br /><br />- No totta helvetissä. Vaikka en olekaan kuin kansakoulun käynyt, niin aina olen pärjännyt. Paitsi nyt, kun pitäisi saada se pahuksen verokortti. Mutta te kai voitte sen minulle kirjoittaa. Siksihän te täällä olette.<br /><br />- Minä olen vartija. Vahdin, etteivät laitapuolen kulkijat nuku lattialla.<br /><br />- Mutta eihän siellä tiskin takana ole muita. Mikä ihmeen palvelupiste tämä on, kun ei täällä ole ketään joka palvelisi?<br /><br />- Asiakaspäätteet ovat tuolla vasemmalla. Tunnistautumiseen tarvitsette sähköisen henkilökortin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-1657621800893685878?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-11603093395280730822010-02-01T12:19:00.000+02:002010-02-01T12:20:25.032+02:00Arkea suorittaessaan sitä harvoin tulee miettineeksi, kuinka sattumanvaraista elämä oikeasti on. Tämä valheellinen turvallisuudentunne on kai ihmismielen keino suojella omistajaansa ikävältä todellisuudelta. Ennemmin tai myöhemmin maailma kuitenkin muistuttaa, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Jos hyvin käy, selviää pelkällä säikähdyksellä.<br /><br />Naiseni harrastaa pyöräilyä ja sotkeekin fillarilla lähes joka paikkaan. Jos kumppanini liikennekäyttäytymistä pitäisi tarkemmin määritellä, niin elanto olisi saattanut irrota rallikuskinakin, elleivät yliopisto-opinnot olisi kiinnostaneet. Koska pikataipaleet jäivät kokematta, puoliso ottaa vahinkoa takaisin pyörän selässä pääkaupunkimme kaduilla. Minun roolini on odottaa sydän syrjällään, milloin rysähtää. <br /><br />Runsas vuosi sitten pelkoni kävi toteen ja nainen heitti pyörällään voltin Mäkelänrinteen uimahallin paikkeilla. Onneksi oli kypärä, jonka olin edeltävänä kesänä pakottanut hankkimaan. Kuin ihmeen kaupalla, luitakaan ei murtunut. <br /><br />Kaaharin itsensä mielestä syynä tapaturmaan oli vain liiallinen varovaisuus. Jos senkin mutkan olisi huitaissut turhia jarruttelematta, niin mitään ei olisi kuulemma sattunut. Suurin murhe tuntuikin olevan reikä vastahankitussa sadeasussa, eikä suinkaan se, että pahimmassa tapauksessa olisi voinut mennä henki tai terveys.<br /><br />Ilmalennon seurauksena puoli naamaa oli yhtä mustelmaa ja muukin keho sen näköinen, kuin olisi harrastanut akrobatiaa kierreportaissa. Ei ollut vaikea arvata, mitä niiden mummojen päässä liikkui, jotka meitä tai pikemminkin minua raitiovaunussa mulkoilivat. En oikein keksinyt mitään järkevää tapaa viestittää kanssamatkustajille, etten ollut mitenkään syypää seuralaiseni vammoihin. Ja vaikka olisin yrittänytkin, niin tuskinpa se olisi mitään auttanut. Olisin vain saanut kuulla, että ole sinä naisenhakkaajasika hiljaa, kun sinulta ei ole mitään kysytty. <br /><br />Katsoinkin parhaaksi tuijotella vaunun lattiaa nöyrän näköisenä ja toivoa, että matka olisi pian ohi. Luulen, että eläkeläisten kodinturvajoukot jollain mystisellä tavalla vaistosivat katumukseni, eivätkä siksi käyneet kimppuun. Onneksi muutaman viikon kuluttua naiseni kasvojen väri muistutti jo siinä määrin normaalia, että saatoimme taas kulkea yhdessä ilman sivullisten paheksuvia katseita.<br /><br />Nainen ei onnettomuudella liiemmälti päätään vaivannut, vaan tapansa mukaan suuntasi ajatuksensa tulevaan. Itsesuojeluvaistossakaan ei tapahtunut mainittavaa kehitystä, vaikka ei sitä kukaan edes odottanut. Luulenkin, että kuperkeikka häipyi mielestä nopeammin kuin mustelmat ja nirhaumat iholta. <br /><br />Minä sen sijaan nukuin huonosti, kun en saanut tapahtunutta mielestäni. Ei ollut mitenkään miellyttävää oivaltaa, ettei paljonkaan olisi tarvinnut käydä toisin ja olisin nyt avoleski. Kenen kanssa sitten riitelisin joutavanpäiväisyyksistä? Kuka kieltäisi jonglööraamasta keittiöveitsillä tai ampumasta kärpäsiä nitojalla?<br /><br />Olisi kai syytä arvostaa enemmän sitä kaikkea hyvää, josta olin viime vuosina päässyt osalliseksi. Erityisesti tuota naista, jota ilman elämä olisi luultavasti helpompaa, mutta vailla sitä vaikeasti määriteltävää yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota kirjallisuudessa rakkaudeksikin kutsutaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-1160309339528073082?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-77131062659766273642010-01-15T11:42:00.002+02:002010-01-15T12:58:05.950+02:00- Rikollisten auttava puhelin.<br /><br />- No se on Arska tässä terve. Jos et pahastu, niin käytän vain etunimeä.<br /><br />- Ymmärrän kyllä. Yksityisyyden kunnioittaminen kuuluu perusarvoihimme. Arvomme ovat muuten kokonaisuudessaan luettavissa nettisivuiltamme. Oletko jo käynyt tutustumassa?<br /><br />- Joo, tulihan niitä sivuja vilkaistua, mutta eivät nuo arvot sattuneet silmään. Pitääkin katsoa uudestaan, kun muija seuraavan kerran päästää koneelle. Se kun lukee noita vauvakeskusteluja melkein aamusta iltaan. Mutta eikös tämä ole vähän kummallinen tämä teidän palvelunne? Minä kun olen aina luullut, ettei minun ammattiosaamiseni nauti kovin suurta yhteiskunnallista arvostusta. <br /><br />- Modernissa, moniarvoisessa yhteiskunnassa kaikki ovat yhtä tärkeitä. Onhan se tutkimuksissakin moneen kertaan todistettu, että rikollisuuteen ovat syynä yhteiskunnan piilosyrjivät rakenteet ja vaikea lapsuus. Eihän nyt ihminen itse voi olla vastuussa teoistaan. Sinullakin on varmaan ollut rikkinäinen koti.<br /><br />- No enpä tiedä. Betonitalossa asuttiin, eikä faija saanut kuin kerran vessan oven hajalle, kun se on aika pieni mies. Vaikka on siinäkin puolensa, mahtuu sisään tuuletusikkunasta. Olemme nähkääs samalla alalla, vaikka oikeastaan faija on jo eläkkeellä. Päätti jättää nämä hommat onnistuneen pankkikeikan jälkeen pari vuotta sitten. Mitä sitä enää riskeeraamaan vanhoilla päivillä. Onhan se mukavampi tavata lapsia ja lapsenlapsia kotona, kuin vankilan perhehuoneessa kerran kuussa. <br /><br />- Omilla valinnoillaan voi kieltämättä varsin paljon vaikuttaa elämänsä mielekkyyteen. <br /><br />- Ai niin, maksaako tämä jotakin? Tässä Prepaid-liittymässä ei ole montaa euroa jäljellä, kun on täytynyt pitää yhteyttä sidosryhmiin. Tavallinen liittymä tulisi kyllä halvemmaksi, mutta se toisi mukanaan, miten sen nyt sanoisin, tietoturvaongelmia. Parempi vaan ostaa Ärrältä joka viikko uusi kortti, niin eivät sinivuokot pysy kärryillä, mitä me poikien kanssa puuhaillaan.<br /><br />- Puhelut ovat soittajillemme maksuttomia. Saamme tukea Raha-automaattiyhdistykseltä.<br /><br />- Nyt kyllä tällainen paatuneempikin konna tuntee piston sydämessään. Lapsena sitä tuli hankittua ensimmäiset karkkirahat rautalangalla T-kaupan pajatsosta. En katsos kuulunut niihin, jotka pohtivat ammatinvalintakysymyksiä vielä parikymppisenä. Minä se päätin jo vaippaiässä, että seuraan isäni jalanjälkiä. En toki tarkoita, että kaikki olisi ollut selvillä heti alusta saakka. Vielä yläasteella olin aivan varma, että automurrot ovat ominta alaani, mutta sittemmin päädyin putsaamaan asuntoja ja kesämökkejä. Enkä ole valintaani katunut. Kyllä tässä tuntee olevansa ihan omalla alallaan, eikä ole vielä sellaista iltaa tullut, että ei olisi huvittanut lähteä töihin. Mutta en olisi kyllä ikinä uskonut, että RAY osoittautuu meikäläisenkin ystäväksi. Lotossakaan ei ole tullut parhaimmillaan kuin neljä oikein ja lisänumero.<br /><br />- Taitavat nuo lapsuuden kolttoset olla jo aikoja sitten vanhentuneita. Eikä niihin pajatsoihin nykypäivänä edes rautalanka tepsi. On tullut kaikenlaista elektroniikkaa jousien ja vipujen lisäksi.<br /><br />- Tuotapa en ole tullut ajatelleeksikaan. Niin se maailma muuttuu. Täytyy sitten opettaa pojalle jotain muuta, kunhan oppii konttaamaan. Tein sille kyllä jo vanhoista tiirikoista helistimen ja siitä se tykkää kovasti.<br /><br />- Hienoa, että jotkut viettävät vielä aikaa lastensa kanssa. Voi kunpa muutkin isät tuntisivat vastuunsa yhtä hyvin. <br /><br />- Kaveripiirissä on kieltämättä paljon esimerkkejä siitä, että lapset ovat joutuneet hyville teille, kun ei ole ollut isä neuvomassa ja tukemassa. Sitä niin helposti antautuu työelämän vietäväksi ja unohtaa, että lapset ovat pieniä hetken vain. Siitä olen kyllä kiitollinen omalle isäukolle, että se otti minut keikalle mukaan vahtimieheksi heti kun opin kävelemään. Meille syntyi luja side, joka kestää tiukimmatkin poliisikuulustelut. Kunpa vain onnistuisin samassa tuon oman nassikkani kanssa.<br /><br />- En millään haluaisi keskeyttää näin mukavaa keskustelua, mutta minun on pakko kysyä, olisiko sinulla joitain parannusehdotuksia palvelumme suhteen. Meillä kun on käynnissä tällainen kehittämishanke. <br /><br />- Ei ole mitään valittamista tässä nykyisessäkään. Mutta jos saa toivoa, niin kaipaisin kyllä sellaista numeroa, josta saisi apua myös ammatillisissa kysymyksissä. Minua ovat esimerkiksi jo pidemmän aikaa askarruttaneet nuo Abloyn uudet lukot. Niihin kun ei tunnu tehoavan kuin leka ja porakone. En ole kysynyt, mutta luulisin, ettei työvoimahallinto pahemmin tiirikointikursseja järjestä. Sivistyneemmistä avausmenetelmistä olisi suuri apu, kun nykyiset konstit ovat niin äänekkäitä, ettei pysty murtautumaan kuin omakotitaloihin. Joku ratkaisu pitäisi löytää, että pääsisi tekemään myös kerrostalokeikkoja. <br /><br />- Voi olla, että järjestömme johtoryhmässä on sellaistakin pohdittu. En osaa tarkemmin sanoa, kun meille rivityöntekijöille ei tuolta yläkerrasta kantaudu kuin tiedonmuruja. Toistaiseksi voimme tarjota vain tällaista henkistä tukea. Oletko muuten ajatellut, että voisit itsekin perustaa vertaistukiryhmän?<br /><br />- No kyllähän me kollegoiden kanssa istutaan harva se päivä tuopin ääressä. Mutta eihän nyt kukaan parhaita konstejaan muille paljasta. Se on tällaista ammattiryhmän sisäistä kateutta, jota valitettavasti esiintyy alalla kuin alalla. Katajanokalla istuessani sain kyllä vanhemmalta sellikaverilta tosi hyviä neuvoja. Se oli tietysti vähän eri juttu, kun tämä jannu istui elinkautista. Että niille taidoille ei ollut enää käyttöä, mitä nyt ajankulukseen muilutti aineita kiven sisään. Olenkin aina sanonut, että se oli minun ammattikouluni, kun ei aikanaan työkiireiden vuoksi tullut varsinaiseen amikseen mentyä.<br /><br />- Tuohan on juuri sitä sukupolvelta toiselle siirtyvää hiljaista tietoa.<br /><br />- Joo, hiljaahan näistä jutuista yleensä ollaan. Näissä hommissa jyvät erottuvat akanoista aika varhaisessa vaiheessa, kun täytyy osata kännissäkin pitää turpansa kiinni. Ne joista ei ole säilyttämään salaisuuksia, päätyvät yleensä autokauppiaiksi tai kunnallispolitiikkaan.<br /><br />- Nykyajan työelämässä vaatimukset ovat kyllä hirmuisen kovat. Ei ole ihme, että on niin paljon työttömiä, kun vain pätevimmille on töitä tarjolla.<br /><br />- Näinhän se valitettavasti on. Saa olla tosi kiitollinen, että on vielä hommia riittänyt. Mutta ohhoh, kello on jo kohta kymmenen. Pitääkin tästä lähteä tienaamaan leipää perheelle. Tulevana yönä on ohjelmassa kaksi omakotitaloa Kauniaisissa. Jos on paljon kamaa, niin tyhjentämisessä saattaa mennä aamuun asti. Että mukavaa illanjatkoa vaan, oli tosi kiva jutella. Tästä jäi niin hyvä mieli, että ehkä soitan ensi viikolla uudestaan. Tuota... ethän vain satu asumaan omakotitalossa?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-7713106265976627364?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8469835287288809548.post-30281533214381055772010-01-01T16:37:00.016+02:002010-01-13T12:18:05.958+02:00Koulussa sain aina sapiskaa ainekirjoituksistani. Poikkeuksetta väsäsin jotain tekotaiteellista tai kantaaottavaa tai jotain muuta, johon kyvyt eivät aivan riittäneet. Lukija huomannee, ettei parissakymmenessä vuodessa mikään ole muuttunut.<br /><br />Kun sain hengentuotteeni opettajalta takaisin, siinä oli yleensä enemmän punakynää kuin alkuperäistä tekstiä. Lapsen kun kuuluu kirjoittaa ikäryhmälleen sopivalla tavalla eli asioista, joita kansankynttilä kuvittelee sen ikäisen pohtivan. Ajatukseni ja opettajan ajatukset ajatuksistani kävivät poikkeuksellisen huonosti yksiin.<br /><br />En epäile, ettenkö olisi osannut kirjoittaa jotain opettajaakin miellyttävää, mutta ylpeys ei vielä silloin antanut periksi. Vaikka pahin kapina onkin niistä päivistä laantunut ja turhat tai ainakin turhimmat luulot itsestä karisseet, sai ensimmäinen kunnollinen kouluaineeni odottaa valmistumistaan.<br /><br />Nyt kun pitkän tauon jälkeen palaan taas kirjoittamisen pariin, päätin ensimmäiseksi hoitaa tämän velvollisuuden alta pois. Joten tässäpä se nyt tulee. Aihe on tietysti klassikko, kaikkien kouluaineiden äiti.<br /><br /><br /><span style="font-style:italic;">Minun kesälomani<br /><br />Kun suvivirren viimeiset tahdit kajahtivat, haikeus täytti mieleni. Yhdeksän kuukauden aherrus oli jälleen takana ja vasta aavistelin millaisia seikkailuja kesäloma toisi tullessaan. Sen verran toki tiesin, että viettäisimme sen alusta loppuun mökillämme. Se sopi minulle mainiosti, sillä kukapa haluaisi maleksia kavereiden kanssa kaupungilla, kun kallisarvoiset lomakuukautensa voisi viettää myös luonnon helmassa.<br /><br />Heti kevätjuhlaa seuraavana aamuna pakkasimme tavarat autoon ja suuntasimme kohti maaseutua. Voi sitä riemua, kun kaupungin saasteet jäivät taakse ja sain vihdoin vetää keuhkot täyteen raitista maalaisilmaa. <br /><br />Automatka sujui rattoisasti. Ensimmäisen puolituntisen hauskuutin siskoani siteeraamalla ulkomuistista pitkiä pätkiä Kalevalaa. Loppumatkan kilpailimme siitä kumpi muistaa enemmän ruotsin epäsäännöllisiä verbejä. Siskoni on siinä aika hyvä, vaikka onkin minua nuorempi. Tiukasta kisasta huolimatta emme riidelleet kertaakaan, sillä sen lisäksi, että olemme sisaruksia, olemme myös parhaita ystäviä.<br /><br />Perillä laitoimme ensitöiksemme paikat kuntoon talven jäljiltä. Vanhemmat saivat sillä aikaa ansaitusti rentoutua mökin kuistilla. Hehän sentään huolehtivat perheemme toimeentulosta, mistä siskoni kanssa olemme hyvin kiitollisia.<br /><br />Kesäämme kuului monenlaista askaretta. Vaikka autoimmekin isää ja äitiä parhaamme mukaan, tuntui vapaa-aikaa jäävän silti loputtomasti. Saimme vihdoin valmiiksi majan, jota olimme rakentaneet jo monta kesää. Sadepäivinä pelasimme lautapelejä ja luimme vanhoja Suomen Kuvalehtiä, sillä lähihistorian tuntemuksesta voisi olla arvaamatonta hyötyä koulussa.<br /><br />Melkein joka päivä leikimme kasvientunnistusta. Vaikka kesäpaikkamme pihapiirissä onkin monenlaista kukkaa, puuta ja pensasta, me tiesimme ne kaikki. <br /><br />Eräänä aurinkoisena päivänä kaivoimme saunan takaa pulleita kastematoja. Sitten olikin jo kiire ongelle. Varmasti mikään ei ole ikinä maistunut niin hyvältä kuin, äidin paistamat, ihan itse pyydetyt ahvenet.<br /><br />Aika kului kuin siivillä ja ennen kuin huomasinkaan, oli kesä jo lopuillaan. Pian pääsisin taas kouluun. Voi kuinka olinkaan kaivannut uusien asioiden oppimista.</span><br /><br /><br />Täytyy myöntää, että helpotti. Kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä. Minun ensimmäinen oikea kouluaineeni. <br /><br />Pitkä se ei ole, mutta eihän yhdelle konseptiarkille ihmeitä mahdu. Ei silti ole vaikea kuvitella, kuinka kyynel kirpoaa vanhan opettajan silmäkulmaan, kun tuhlaajapoika on viimein palannut kotiin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/8469835287288809548-3028153321438105577?l=ohuellajaalla.blogspot.com' alt='' /></div>Ohuella jäällänoreply@blogger.com